"Finlands sak är vår!"

Sodan jaloissa vanhemmilla oli huoli pulan ja levottoman ilmapiirin vaikutuksista lapsiin. Jo varhaisessa vaiheessa lapsia ryhdyttiin kuljettamaan Ruotsiin sekä myös Tanskaan ja Norjaan. Etenkin Ruotsi otti asiakseen huolehtia suomalaislapsista, ja otti lämpimästi vastaan kymmeniä tuhansia lapsia.

Yle Uutisten artikkeliarkisto

"Näinä vaikeina aikoina, jolloin meillä näyttää maailmassa olevan hyvin vähän ystäviä, on Ruotsin kotien ja viranomaisten suomalaisia lapsia kohtaan osoittama suopeus ja hellyys niitä harvoja ilon aiheita, mitä meillä voi olla." Näin kirjoitti Sosialidemokraatti-lehti kesäkuussa vuonna 1944.

Tarkkoja lukuja lähtijöistä tai palanneista ei tiedetä, sillä historiankirjoihin sotalapsioperaatio on päätynyt jonkin verran puutteellisena. Arvioidaan kuitenkin, että jopa noin 70 000 lasta olisi viettänyt sodan aikana pidempiä tai lyhyempiä aikoja länsinaapurissa. Päätös lähettää oma lapsi tai lapset pois maasta ei varmasti ollut helppo muutenkin raskaan arjen keskellä, vaikka jälkipolvi näin pääsikin sodan kourien ulottumattomiin. Arvostelu lasten lähettämisestä Ruotsiin kiihtyi vuonna 1941. Pelättiin, että lapset eivät enää palaisi kotiin. Sensuurilla arvostelu kuitenkin lakkautettiin vuonna 1942, ja kiellettiin sanomasta poikkipuolista sanaa lasten kuljettamisesta länsinaapuriin. Kaikki eivät palanneetkaan, sillä arviolta 10 000 lasta jäi kohdemaahansa. Monille oli syntynyt ystävyyssuhteita ruotsalaislasten kanssa, ja kasvatusvanhemmat saattoivat tuntua enemmän omilta vanhemmilta kuin Suomeen jääneet. Vuosia Ruotsissa viettäneille lapsille monivuotisen kodin jättäminen oli vaikeaa, vaikka muistikuva omasta äidistä ja isästä Suomessa ehkä vielä tallessa olikin. Oman perheen rakenne oli saattanut muuttua, oli ehkä uusia sisaruksia tai isä oli kaatunut sodassa, äiti tuntui vieraalta monen vuoden jälkeen ja kielikin oli saattanut unohtua. Haaparannalla paljastettiin sotalapsipatsas (siirryt toiseen palveluun) (TV-uutiset 26.4.2005 klo 20:30) Sotaleskiä kunnioitettiin ja pelättiin Sodan myötä Suomeen syntyi kokonaan uusi yhteiskuntaluokka, sotalesket lapsineen. Sota-aikana noin 50 000 lasta jäi isättömäksi ja 24 000 naista leskeksi. Sotaleskiin suhtauduttiin ristiriitaisesti. Vaikka heidän antamiaan uhreja kunnioitettiin, yhteisössä heitä karsastettiin ja jopa halveksittiin. Yhteisön painostus oli kovaa. Monien mielestä ainoa miespuolinen henkilö, jonka kanssa sotalesket saivat olla kanssakäymisissä, oli pappi.

Sotalesken vaadittiin elävän loppuelämänsä miehensä muistolle, ja sodan aikana kerättiin nimilistoja, joissa leskien uudelleenavioitumista vaadittiin kiellettäväksi. Suurin osa sotaleskistä oli alle 40-vuotiaita, ja heidän pelättiin jopa vievän muiden miehet. Alle puolet sotaleskistä oli avioitunut uudelleen vuoteen 1954 mennessä.

Saadakseen toimentulon itselle ja lapsilleen, sotalesken oli tehtävä ankarasti töitä. Miehen kaatuminen ajoi perheen usein taloudelliseen ahdinkoon. Yhteiskunnan myöntämän vähäisen huoltoeläkkeen avulla oli mahdotonta elättää usein monilapsista perhettä. Työnteko oli ainoa keino selvitä, mutta silloin ongelmaksi muodostui lastenhoito.

Vuonna 1943 säädetyn työhuoltolain nojalla leski saattoi saada ammatin ja tehdä töitä kotona, mutta työhuollon avulla vain noin neljännes leskistä sai ammatin. Tieto laista ei edes saavuttanut kaikkia leskiä.

Ilmapiiri sodan jälkeen oli toiveikas (siirryt toiseen palveluun) Heli Savola (siirryt toiseen palveluun), YLE24