Ruohonleikkurin ja moottorisahan päästöt suuret

Pienet työkoneet kuten ruohonleikkurit, jyrsimet ja moottorisahat ovat pienestä koostaan huolimatta huomattavia ilmansaasteiden lähteitä, kertoo Maa ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT. Haittoja voi kuitenkin vähentää hyvällä huollolla ja käytöllä.

luonto

Suomessa oli vuonna 2003 arviolta miljoona ruohonleikkuria ja yli 350 000 moottorisahaa. Niiden häkäpäästöt olivat noin 13 prosenttia ja hiilivetypäästöt noin 15 prosenttia henkilöautoliikenteen vastaavista päästöistä. Lisäksi pienmoottorit tuottavat paljon hiilidioksidia, koska hyötysuhde on huono. Käytännössä tämä näkyy suurena polttoaineen kulutuksena. MTT:n selvityksen mukaan tunnin työ moottorisahalla vastaa noin 2 000 kilometrin ajoa vuoden 2003 mallisella henkilöautolla. Ruohonleikkurin tunnin käyttö vastaa 900 kilometrin autoilua. Alle 19 kilowatin neli- ja kaksitahtisten moottorien pakokaasuissa on runsaasti haitallisia aineita, koska perustekniikka on yksinkertaista ja vanhaa. Pakokaasuissa on hiilimonoksidia sekä paljon eri hiilivetyjä, joissa on syöpää ja hermosto-oireita aiheuttavia ominaisuuksia. Myös bensiinimoottorien hiukkasten on todettu olevan aiemmin uskottua haitallisempia pienen kokonsa vuoksi, MTT kertoo. Lisäksi pienmoottorien pakokaasut tulevat lähelle käyttäjää, mikä lisää altistumista. Haittoja voi itse vähentää

MTT korostaa, että pienmoottorien päästöjä voi vähentää huoltamalla, puhdistamalla ja säätämällä koneen hyvin. Etenkin moottorin jäähdytysjärjestelmän, ilmanpuhdistimen ja polttoainejärjestelmän pitää olla puhdas.

Lisäksi myyjältä on konetta ostaessaan syytä tiedustella, onko moottorin tekniikassa otettu päästöjä huomioon ja onko katalysaattoria saatavissa, MTT neuvoo. Katalysaattorissa olevilla kemiallisilla yhdisteillä poltetaan loppuun pakokaasuissa olevaa epätäydellisesti palanutta tai kokonaan palamatonta polttoainetta. Se myös vähentää pienmoottorien pakokaasuissa olevia hiukkasia.

Polttoaineeksi keskus suosittelee kotimaisen öljynjalostuksen kehittämää pienmoottoribensiiniä, josta on poistettu mm. syöpää aiheuttavat aromaattiset hiilivedyt.

Kaksitahtimoottorin bensiini-öljyseos on lisäksi tehtävä huolella. Liian suuri öljymäärä aiheuttaa päästöjä ja likaa moottoria, liian pieni öljymäärä altistaa moottorin vaurioille.

Lähteet: YLE24