Pop-uutiset 30.5.

Yle Uutisten artikkeliarkisto

HIMin uusi albumi ilmestyy syyskuussa HIMin uusi albumi Dark Light ilmestyy 26. syyskuuta. Bändin neljättä studioalbumia on tehty Los Angelesissa ja sitä viimeistellään parhaillaan New Yorkissa. Ville Valo kertoo Billboardin haastattelussa, että musiikissa on kuultavissa vaikutteita elokuvasäveltäjä Angelo Badalamentin tuotannosta. Hän on säveltänyt musiikkia mm. useaan David Lynchin elokuvaan ja Twin Peaks tv-sarjaan. Musiikki on Valon mukaan myös aiempaa elokuvamaisempaa, kerronnallisempaa ja lähempänä kuuntelijaa. Crazy Frog selätti Coldplayn Crazy Frog -soittoäänestä tehty kappale on noussut Britannian singlelistan kärkeen. Axel F:n tekemä biisi on ensimmäinen soittoääni, joka on saavuttanut listamenestystä. Crazy Frog selätti myös Coldplayn uuden sinkun, joka nousi uutena listan toiseksi. Kakkostilalta kolmanneksi tipahti Aconin kappale Lonely. Britannian albumilistalla kärkeen nousi uutena Gorillazin levy Demon Days. Madonna tekee uutta albumia Madonna on parhaillaan tekemässä uutta studioalbumiaan. Tähden nettisivujen mukaan hän on työstämässä materiaalia uusien tuottajien kanssa, joiden kanssa hän ei ole työskennellyt aikaisemmin. Levyn julkaisuajankohdasta ei ole vielä tietoa. Madonnan edellinen albumi vuonna 2003 julkaistu American Life ei ollut niin suuri menestys kuin edellinen levy Music. Sen sijaan Madonnan kiertue Re-Invention oli yksi viime vuoden tuottoisimmista maailmassa. The Curen kaksi jäsentä jätti bändin

Kaksi The Cure -yhtyeen jäsentä on lähtenyt bändistä. Kitaristi Perry Bamonte ja kosketinsoittaja Roger O'Donnell ilmoittivat lähdöstään bändin nettisivuilla. Yhtye on soittanut samalla kokoonpanolla vuosikymmenen ajan. 26 vuotta sitten perustetun bändin alkuperäisjäsenistä jäljellä on vain keulamies Robert Smith. The Cure jatkaa tulevilla keikoillaan kolmen miehen voimin, mutta todennäköisesti uudet muusikot korvaavat lähteneet bändinjäsenet loppukesästä.