1. yle.fi
  2. Yle Uutiset
  3. Yle Uutisten artikkeliarkisto

Ulkomaat lyhyesti la 11.6.05

ITALIASSA vankien määrä on noussut ennätyslukemiin. Maan vankiloissa oli kesäkuun alussa yli 59 000 vankia, vaikka ne on mitoitettu 42 500:lle. Italian oikeusministeri Roberto Castelli on kuvannut tilannetta hälyttäväksi.

SAKSASSA Hannoverin poliisi on pidättänyt päiväkodissa työskennelleen miehen, joka on tunnustanut syyllisyytensä noin sataan lasten hyväksikäyttötapaukseen. Poliisi pääsi 32-vuotiaan miehen jäljille nimettömän vihjeen avulla.

BAGDADISSA on kuollut kahdeksan poliisia ja useita on haavoittunut itsemurhaiskussa poliisiasemalla, poliisi kertoo. Iskun tekijä oli pukeutunut poliisiksi. Perjantaina illalla Bagdadissa kuoli 11 ihmistä ja haavoittui liki 30 autopommi-iskussa.

RUOTSISSA on saatu kiinni Sundbon nuorisovankilasta perjantaina paennut mies. Viime vuonna kaksoismurhasta tuomittu 18-vuotias mies karkasi eilen toverinsa avustuksella. Kaksikko löytyi lauantaina vajasta Virsbon teollisuusalueelta yleisövihjeen perusteella. Viime vuonna Ruotsissa tapahtui useita vankilapakoja, mikä johti vankeinhoitolaitoksen johtajan eroon.

KROATIAN, ITALIAN JA SLOVENIAN poliisit ovat pidättäneet yhteensä 26 ihmistä epäiltynä osallisuudesta ihmissalakuljetukseen. Pidätettyjen uskotaan kuuluvan rinkiin, joka on runsaan vuoden aikana salakuljettanut yli 150 laitonta siirtolaista Itä-Euroopasta ja Turkista läntiseen Europpaan.

RUOTSIN JA NORJAN rajalla Pohjanmeren rannalla on otettu käyttöön uusi Svinesundin lahden ylittävä kaarisilta. Sillan rakennustyöt aloitettiin viime elokuussa ja se valmistui ennätysvauhdilla. Avajaisiin osallistuivat kummankin maan kuningasparit.

Ainakin 30 ihmisen kerrotaan kuolleen ja 15:n loukkaantuneen HOTELLIPALOSSA Kiinan eteläisessä Guangdongin maakunnassa, sanovat Kiinan tiedotusvälineet.

YHDYSVALLOISSA epäillään uutta hullun lehmän taudin BSE:n tapausta. Sairastuneeksi epäillystä lehmästä tehdyistä kolmesta testistä kaksi on ollut positiivisia. Asian varmistamiseksi tehdään vielä neljäs testi. USA:ssa on aiemmin varmistettu olleen vain yksi BSE-tapaus, joulukuussa 2003.