1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle Uutisten artikkeliarkisto

Lontoon pommi-iskut lyhyesti

Britannian pääkaupungissa tapahtuneet pommi-iskut ovat kirvoittaneet lausuntoja ja aiheuttaneet kiireisiä toimenpiteitä eri puolilla maailmaa.

Myös ISLAMILAISET MAAT tuomitsevat Lontoon terrori-iskut. Iskuja ovat arvostelleet mm. Iran, Syyria, Arabiemiraatit ja Pakistan.

Iskut tuomitaan myös Britannian MUSLIMINEUVOSTON taholta. Neuvosto pyytää maan muslimeja pysymään tyynenä mahdollisten kostoiskujen uhasta huolimatta.

YHDYSVALLAT on nostanut kansallista valmiustilaa joukkoliikenteen osalta. Lentokentillä valmiustilaa ei ole nostettu.

VENÄJÄN PRESIDENTIN Vladimir Putinin mukaan Lontoon iskut osoittavat, ettei maailma ole tarpeeksi yhtenäinen taistelussaan terrorismia vastaan.

ESPANJA on nostanut hälytysvalmiutensa maksimitasolle. Viime vuonna pommi-iskujen kohteeksi joutuneen maan hallitus on läettänyt poliiseja ja sotilaita vartioimaan lentokenttiä, juna-asemia ja ostoskeskuksia.

USA:N PRESIDENTTI George W. Bush sanoo Lontoon iskujen osoittavan, että terrorismin vastaisen sodan on jatkuttava.

RUOTSISSA puolustus-, ulko- ja oikeusministeriöt on kutsuttu koolle hätäistuntoon käsittelemään Lontoossa sattunutta räjähdysten sarjaa.

RANSKAN HALLITUKSEN tärkeimmät ministerit ovat pitäneet hätäkokouksen. Ranska on nostanut hälytysvalmiuttaan iskujen vuoksi.

PAAVI Benedictus XVI on kutsunut Lontoon iskuja barbaarisiksi teoiksi ihmisyyttä vastaan. Hän sanoo rukoilevansa uhrien perheiden puolesta.

KUNINGATAR ELISABET on ilmoittanut olevansa syvästi järkyttynyt Lontoon tapahtumien johdosta. Kuningatar sanoi lausunnossaan olevansa ylpeä maan hätäpalveluista.

LONTOON OLYMPIAISÄNNYYDEN juhlimisen suunnittelu on keskeytetty, olympiahankkeen johtaja Keith Mills sanoi Singaporessa. Olympiakomitea ilmoittaa tukevansa yhä kaupungin isännyyttä vuoden 2012 kesäolympialaisissa.

EU-PARLAMENTIN PRESIDENTIN Josep Borrelin mukaan kyseessä oli terrori-isku. Borrel kehottaa varautumaan useisiin kuolonuhreihin.

BRITANNIAN SISÄMINISTERIN Charles Clarken mukaan Lontoon räjähdykset ovat aiheuttaneet "hirvittäviä vammoja". Hän ei kuitenkaan kertonut tarkempia tietoja kuolleiden ja loukkaantuneiden määrästä.