1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle Uutisten artikkeliarkisto

Lontoon iskuista pidätys Egyptissä

Lontoon pommi-iskuista epäilty egyptiläinen kemisti on pidätetty Kairossa Egyptissä, vahvistaa Egyptin sisäministeriö. Ministeriön mukaan mies on kuulusteluissa kiistänyt osallisuutensa iskuihin.

Ministeriön mukaan mies on kuulusteluissa kiistänyt osallisuutensa iskuihin.

Pidätyksestä ensin kertoneen yhdysvaltalaisen ABC-tv-kanavan mukaan miestä epäillään pommien rakentajaksi. Leedsissä asunut mies lähti Britanniasta pari viikkoa sitten eli viikko ennen iskuja. Kuulusteluissa hän on sanonut tulleensa Egyptiin 1,5 kuukauden lomalle ja aikoneensa palata Britanniaan.

Tiedotusvälineiden mukaan miehellä olisi yhteyttä yhteen Leedsin asunnoista, joihin Britannian poliisi teki ratsian tiistaina. Virallisesti poliisi ei ole nimennyt häntä epäillyksi. Egyptiläisviranomaisen mukaan Egyptin, Yhdysvaltain ja Britannian viranomaiset ovat olleet iskujen jälkeen yhteydessä miehen etsintöihin liittyen.

33-vuotias mies lähti Egyptistä vuonna 1999 Yhdysvaltoihin opiskelemaan kemiaa. Hän jatko-opiskeli Leedsissä, ja valmistui toukokuussa tohtoriksi.

Iskujen yhteyksiä ulkomaille selvitetään

Poliisi kertoi aiemmin perjantaina, että pommi-iskujen tutkimukset ulottuvat Pakistaniin ja muihin maihin. Poliisi epäilee itsemurhaiskujen neljästä tekijästä kolmen olevan pakistanilaistaustaisia brittejä, mutta selvittää nyt, ketkä olivat iskujen taustavoimia, muun muassa rahoittajia ja pommien valmistajia.

Poliisi uskoo, että iskujen yhteys terroristiverkosto al-Qaidaan voidaan paljastaa.

Brittitiedotusvälineiden mukaan Pakistan on vahvistanut, että yksi pommien räjäyttäjistä on vieraillut kahdesti maassa, vuosina 2003 ja 2004.

Uutistoimisto Reuters kertoo, että Pakistan selvittää nyt, onko miehellä ollut yhteyksiä kahteen maassa toimivaan kiellettyyn militanttiryhmään, Jaish-e-Mohammadiin ja Lashkar-e-Taibaan.

Molemmat toimivat Kashmirin Intian-puoleisessa osassa, ja Jaish-e-Mohammadilla tiedetään olevan yhteyksiä al-Qaidaan. Reutersin lainaaman tiedusteluviranomaisen mukaan britti tapasi ensimmäisellä vierailullaan vuonna 2003 Jaish-e-Mohammadiin kuuluvan miehen, joka oli vuonna 2002 pidätettynä liittyen Islamabadissa kirkkoon tehtyyn pommi-iskuun.

Illalla maan turvallisuuspalvelun kerrottiin pidättäneen neljä mahdollisesti Lontoon iskujen tutkimuksiin liittyvää henkilöä.

Muiden Lontoon iskuista epäiltyjen tietoja ei ole löydetty järjestelmästä, johon on kuvattu kaikki Pakistaniin vuoden 2002 jälkeen laillisesti tulleet.

Lontoon iskuissa kuolleiden määrä on noussut 54:ään. Nyt kuolleen miehen kerrotaan olleen terrori-iskun kohteeksi joutuneessa bussissa. Iskuissa loukkaantuneista kahdeksan kerrotaan olevan kriittisessä tilassa, joten kuolleiden määrä voi yhä kasvaa.