Gustafssonille vaaditaan elinkautista

Bodominjärven kolmoissurman käsittely alkoi 4. elokuuta Espoon käräjäoikeudessa. Syyttäjät vaativat espoolaiselle Nils Gustafssonille elinkautista vankeutta Bodominjärvellä vuonna 1960 tehdyistä kolmesta murhasta.

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Johtava kihlakunnansyyttäjä Tom Ifström ja kihlakunnansyyttäjä Heli Haapalehto katsovat, että Gustafsson murhasi kolme toveriaan raa'asti kesällä 1960.

Syyttäjien mukaan murhat tehtiin teräaseella ja laakealla painavalla esineellä. Yhtä todistuslinjaa Gustafssonia vastaan ei ole. Syyttäjä vetoaa muun muassa poliisin keräämään DNA-aineistoon ja ruumiinavaustietoihin.

Surmateltta avaintodiste Nuorten teltta on yksi kolmoissurman syyttäjien avaintodisteista Gustafssonia vastaan. Syyttäjien mukaan keskusrikospoliisin tekniset tutkimukset osoittavat, että uhrit olivat teltan sisällä, kun ulkopuolella ollut Gustafsson viilsi sen päädyt auki. Syntyneiden aukkojen kautta hän sai näköyhteyden tovereihinsa ja surmasi heidät. Syyttäjien mukaan Gustafsson pyrki lavastamaan teot ulkopuolisen aikaansaannoksiksi tuikkimalla jälkikäteen telttakankaaseen pistojälkiä. Poliisin esitutkintapöytäkirjojen mukaan telttakankaasta löytyi ainakin 25 teräaseen pistoa tai viiltoa. Syyttäjien mukaan ei ole uskottavaa, että Nils Gustafsson olisi teltan sisällä muiden kanssa ollessaan selviytynyt rajusta hyökkäyksestä niin vähäisin vammoin. Lisäksi Gustafsson on pöytäkirjojen mukaan eri yhteyksissä liioitellut omia vammojaan. Teltan ohella syyttäjät tukeutuvat todistelussaan Gustafssonin kenkiin, joista on löytynyt dna-tutkimuksissa yhden uhrin verta. Veriroiskeita ei kuitenkaan ole löytynyt kenkien sisäpuolelta, mikä poliisin mukaan viittaa siihen, että ne ovat olleet surmahetkellä jalassa. Rikoslaboratorion tutkimuksissa telttakankaasta tai kengistä ei löytynyt seurueeseen kuulumattoman henkilön DNA:ta. Puolustus kiistää syytteen

Gustafssonin puolustus kiistää syytteen. Sen mukaan Gustafsson oli itsekin rikoksen uhri ja surmaaja joku ulkopuolinen henkilö. Puolustuksen mukaan myös todistajien havainnot tukevat teoriaa ulkopuolisesta surmaajasta.

Puolustuksen käräjäoikeudelle antaman kirjallisen lausunnon mukaan Gustafsson oli kallovammojensa takia kykenemätön surmiin tai väitettyyn esineiden siirtelyyn ja piilottamiseen. Hän ei myöskään olisi kyennyt aiheuttamaan itselleen niin vakavia päävammoja.

Gustafssonilla ei myöskään olisi ollut motiivia surmata tovereitaan. tutkimukset eivät puolustuksen mukaan anna viitteitä siitä, että nuorilla olisi ollut jotakin riita illan ja yön aikana.

- Se, että ketään muuta ei ole onnistuttu löytämään syylliseksi 45 vuoden aikana, ei oikeuta syyttämään ainoaa henkiin jäänyttä uhria, Gustafssonin asianajajat kirjoittavat.

Esitutkintapöytäkirjan mukaan vuonna 1960 tehdyissä kahdessa kuulustelussa Gustafssonin omaa kertomusta, jonka mukaan surmaaja oli seurueen ulkopuolinen henkilö, ei ole millään tavalla kyseenalaistettu. Gustafsson itse on ilmoittanut, ettei muista kyseisen yön tapahtumista mitään.

Surmien käsittely alkoi valmisteluistunnolla Bodominjärven kolmoissurman käsittely alkoi torstaina Espoon käräjäoikeudessa valmisteluistunnolla. Valmisteluistunto selvittää asioita, joihin asianosaiset aikovat vedota pääkäsittelyssä. Lisäksi käsitellään väitteiden tueksi esitettävää näyttöä. Kolmesta murhasta syytettyä Nils Gustafssonia ei nähty vielä oikeussalissa, mutta asianajajansa mukaan hän on kuun puolivälissä alkavassa pääkäsittelyssä läsnä joka päivä. Varsinaisessa oikeudenkäynnissä kuullaan hyvin laajaa joukkoa todistajia, esimerkiksi aikoinaan juttua tutkineita poliiseja, erään surmatun entistä poikaystävää sekä useita lääketieteen asiantuntijoita. Käräjäsaliin pystytetään myös teltta, jossa kolme nuorta sai surmansa 45 vuotta sitten. Pääkäsittelyn istunnot ovat julkisia, mutta paikkojen rajallisuuden takia saliin mahtuvat käytännössä vain tiedotusvälineiden edustajat. Poliisin epäilee Gustafssonin surmanneen kolme Bodominjärven rannassa retkeillyttä nuorta vuoden 1960 helluntaina. Tuolloin 18-vuotias Gustafsson oli ainoa, joka säilyi hengissä kohtalokkaalta telttaretkeltä. YLE24, STT