Bodom-oikeudenkäynti päättyi

Bodominjärven surmaoikeudenkäynti on päättynyt Espoon käräjäoikeudessa pidettyihin loppulausuntoihin. Oikeus antaa tuomonsa 7. lokakuuta.

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Lausuntojen antamisen aloitti syyttäjäpuoli. Syyttäjien mukaan aihetodisteet osoittavat, että Nils Gustafsson surmasi kolme toveriaan telttaretkellä 45 vuotta sitten.

Syyttäjän mukaan motiivina olisi ollut Gustafssonin mustasukkaisuus ja siitä kehkeytynyt riita.

Gustafsson kiistää syyllisyytensä. Hänen mukaansa surmatyön teki ulkopuolinen henkilö.

Syyttäjien jälkeen loppulausuntonsa pitivät sekä omaisten edustaja että puolustus.

Jos Gustafsson todetaan syylliseksi, odottaa häntä jopa elinkautinen vankeustuomio.

Puolustus uskoo ulkopuoliseen tekijään Murhista syytetyn Nils Gustafssonin puolustus tukeutui loppulausunnossaan mahdolliseen ulkopuoliseen tekijään. Puolustuksen mukaan tekninen tutkinta ei sulje pois ulkopuolista murhaajaa. Teoriaa ulkopuolisesta murhaajasta tukevat mm. vammojen samankaltaisuus jokaisella uhrilla ja tyynyliinasta löydetty vieras DNA. Puolustus vetosi myös siihen, ettei kaikkia teltan verinäytteitä edes tutkittu. Loppupuheenvuorossa puolustus korosti sitä, että Gustafsson on kieltänyt murhat johdonmukaisesti koko ajan. STT, YLE24