1. yle.fi
  2. Uutiset

Kotimaa lyhyesti 8.11.

Yle Uutisten artikkeliarkisto

KANSANELÄKELAITOKSEN verkkopalveluiden käyttö on kasvanut nelinkertaiseksi vuoden takaisesta. Kelan sivuille kirjautui elo-lokakuussa yli 120 000 henkilöä, kun viime vuonna vastaava määrä oli 31 000. VIHDIN kraanavettä ei saa edelleenkään käyttää juomavetenä keittämättä. Vihdin vedestä on löydetty kampylobakteeria, jonka lähteeksi on epäilty Nummelan vesitornista löytyneitä kuolleita oravia. Viime kuun puolivälin jälkeen noin 500 henkilön on arvioitu sairastuneen vatsatautiin. Suomi avustaa IRAKIN PARLAMENTTIVAALEJA kahdella miljoonalla eurolla. Suomi on sopinut tuesta YK:n kanssa, joka koordinoi kansainvälisiä avustuksia. Irakissa valitaan joulukuussa ensimmäinen uuden perustuslain mukainen kansanedustuslaitos. Suurimman osan vaalien menoista maksaa Irak itse.

ORIMATTILAN käräjäoikeus on tuominnut askolalaisen perhepäivähoitajan sakkoihin kuolemantuottamuksesta. Puolitoistavuotias poika hukkui huhtikuussa 2004 jäätyään hetkeksi ulos ilman hoitajan läsnäoloa.

KUNNAT odottavat taloutensa heikkenevän tänä vuonna edelleen, selviää Tilastokeskuksen laatimasta kuntien talousarviosta. Kuntien arvioidaan keräävän veroja ja valtionososuuksia viimevuotista enemmän, mutta se ei riitä kattamaan menojen kasvua. Kuntien investoinneista valtaosa rahoitetaan lainalla. Kuntayhtymien tilanne pysyy sen sijaan hyvänä.

Merivoimien MERIPUOLUSTUSHARJOITUS Anni 05 on alkanut tiistaina. Kymmenen päivää kestävän harjoituksen pääteemana on meriyhteyksien turvaaminen. Anni 05 järjestetään Saaristomerellä, Pohjois-Itämerellä ja Selkämerellä. Sitä voi seurata osoitteessa: www.mil.fi/anni05 (siirryt toiseen palveluun)

Helsingin poliisi on ottanut kiinni ravintolaratsiassa seitsemän naista LAITTOMASTA MAASSAOLESKELUSTA epäiltyinä. Perjantain kahdessa ratsiassa kaksi naista sai sakot seksin kaupittelusta. Viisi on yhä poliisin säilössä, koska he eivät pysty esittämään passia tai viisumia.

Lue seuraavaksi