Talous lyhyet 30.11.

Yle Uutisten artikkeliarkisto

YHDYSVALTAIN kotimainen bruttokansantuote kasvoi heinä-syyskuussa 4,3 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Kasvu oli nopeinta sitten vuoden 2004 ensimmäisen vuosineljänneksen. Alun perin ajanjakson talouskasvuksi oli arvioitu 3,8 prosenttia.

NORVESTIA on myynyt osake-enemmistön tytäryhtiöstään Neomarkasta teollisuuskonserni Rekalle 30,4 miljoonalla eurolla. Norvestian osuus on vastannut 32,5 prosenttia Neomarkan osakkeista ja 53,1 prosenttia Neomarkan äänistä. Reka toimii kaapeli- ja kumiteollisuudessa sekä omistaa ja jalostaa kiinteistöjä.

TANSKAN suurimmasta puhelinoperaattorista TDC:stä on tehty 10,2 miljardin euron tarjous. TDC:n hallitus puoltaa kansainvälisen Nordic Telephone Companyksi nimetyn sijoittajaryhmän tarjouksen hyväksymistä. TDC:llä on toimintaa myös Suomessa.

TEOLLISUUDEN kausitasoitettu tuotanto laski lokakuussa 1,5 prosenttia edellisvuodesta. Syyskuusta tuotanto kuitenkin nousi 0,3 prosenttia, kertoo Tilastokeskus. Teollisuustuotanto on jäänyt tammi-lokakuussa 2,4 prosenttia jälkeen vuoden 2004 vastaavan ajanjakson tuotantomäärästä.

OECD:N uudeksi pääsihteeriksi on nimitetty Meksikon entinen talousministeri Angel Gurria. Hän seuraa eläkkeelle jäävää Donald J. Johnstonia. Gurria aloittaa tehtävässä 1.6.2006.