1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle Uutisten artikkeliarkisto

Pop-uutiset 30.12.

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Kansallismielisyys näkyy sarjakuvissa Japanissa Lisääntyvä kansallismielisyys näkyy sarjakuvissa Itä-Aasiassa. Japanissa on julkaistu paria uutta sarjakuvalehteä, joissa mollataan naapurimaita. Sarjakuvissa kerrotaan muun muassa, että Japani toi sivistyksen Korean niemimaalle, Ainoa hyvä, mitä Kiinassa koskaan on keksitty, on ruoka. Kiinan hallitus on lähettänyt satojatuhansia hi-virusta kantaneita prostituoituja naapurimaihin aiheuttaakseen niissä tappavia epidemioita. Sarjakuvat ovat suosittuja etenkin teinien keskuudessa. Etelä-Koreaa pilkkaavaa lehteä on kolmen kuukauden aikana on myyty 360 000 kappaletta, Kiinaa käsittelevää lehteä 180 000. Japanilaiset tutkijat varoittavat, että nykyinen nuoriso kasvaa entistä kansallismielisemmäksi ja että muukalaisvihamielisyys leviää maassa. - Monet nuoret ovat naiiveja. Konservatiiviset poliittiset ryhmät voivat siksi helposti vaikuttaa heihin, toteaa professori Makoto Watanabe Hokkaidon yliopistosta. Kyseisiä lehtiä julkaisee kustantamo, jonka omistavat äärikonservatiiviset kansallismieliset piirit. Kustantamon mukaan 90 prosenttia palautteesta on ollut myönteistä. Irina lauloi paikallisradioiden Vuoden levyn Irinan albumi Älä riko kaavaa on valittu paikallisradioiden Vuoden levyksi. Valinnan tekivät radioiden musiikkitoimittajat. Irinan pitkäsoitto voitti aiemmin paikallisradioiden Marraskuun levy -äänestyksen. Kakkossijalle Vuoden levy -äänestyksessä sijoittui Aki Sirkesalon albumi Sanasta miestä. Kolmossijan vei puolestaan Taikakuun levy Hiljainen on laulu rakkauden. Viime vuonna paikallisradioiden Vuoden levy oli Eppu Normaalin Sadan vuoden päästäkin. Radioiden Vuoden levy valittiin nyt 11. kerran. Bollywoodilla vuosi meni Hollywoodia paremmin Intian Bollywoodille elokuvavuosi on ollut parempi kuin Hollywoodille. Vaikka myös Intiassa elokuvat tuottivat viime vuotta vähemmän oli laskusuhdanne loivempi kuin amerikkalaisella elokuvalla. Bollywoodissa tehtiin tänä vuonna 150 elokuvaa, joista 20 oli hittejä. Hollywoodin keskittyessä tekemään elokuvia vanhoista tarinoista, Bollywoodissa kehiteltiin enemmän uusia kertomuksia. Myös Intiassa elokuvateollisuuden tulosta nakertaa edelleen piratismi. Narnia viikon katsotuin Suomessa Vuoden viimeisen viikon katsotuin elokuva Suomessa oli Narnian tarinat: velho ja leijona, jonka näki 78 507 ihmistä. Toiseksi katsotuin King Kong keräsi 26 959 katsojaa. Kolmas oli Harry Potter ja liekehtivä pikari 16 366 katsojalla. Tällä viikolla kotimainen Äideistä parhain rikkoi 150 000 katsojan rajan. YleX:n kunniamaininta Star Wreckille YleX:n Tuorein populaarikulttuuriteko 2005 -kunniamaininnan saa elokuva Star Wreck: In the Pirkinning. Radiokanavan raati sanoo perusteluissaan, että omarahoitteinen elokuvaprojekti on osoitus uudenlaisesta elokuvan työstämistavasta ja jakelusta. Kahden tamperelaisopiskelijan Samuli Torssosen ja Timo Vuorensolan kotikoneellaan työstämä elokuva on ollut vapaassa jakelussa internetissä ja se on ohittanut suosiossa jo Suomen kaikkien aikojen katsotuimman elokuvan Tuntemattoman sotilaan. Star Wrekin miljoonat lataukset herättivät kiinnostusta myös kansainvälisessä lehdistössä. TV2 esittää Star Wreck: In the Pirkinning-elokuvan 28. tammikuuta. Vuoden 2004 Tuorein populaarikulttuuriteko -kunniamaininnan sai Oulun kaupunki. Rollareiden kiertue tuottoisin USA:ssa The Rolling Stones teki päättyvänä vuonna Pohjois-Amerikan kiertueiden kaikkien aikojen ennätyksen pääsylipputuloissa. Bändin kiertueelle myytiin lippuja yhteensä 162 miljoonalla dollarilla (137 milj. eurolla). Yhtye keräsi Pohjois-Amerikassa vuoden aikana 1,2 miljoonaa katsojaa. Vieläkin isompaan katsojamäärään pääsi Irlannin superbändi U2. Bonon ja kumppanit näki rapakon takana yhteensä 1,4 miljoonaasilmäparia. U2:n rundin liput olivat kuitenkin sen verran edullisempia, että kiertueen tuotoksi laskettiin 139 miljoonaa dollaria. Entinen Pohjois-Amerikan kiertueen ennätystulos oli sekin Rolling Stonesin nimissä. Bändi kahmi vuoden 1994 kiertueellaan 121 miljoonaa dollaria. Päättyvänä vuonna syntyi Pohjois-Amerikassa ennätys myös musiikkiartistien sadan parhaiten tuottaneen kiertueen yhteistuotossa. Summaksi ynnättiin nyt 3,1 miljardia dollaria, kun viime vuodelta peräisin ollut entinen ennätys oli 2,8 miljardia dollaria. Pelikaanimies palkittiin Moskovan lastenelokuvajuhlilla Liisa Helmisen ohjaama koko perheen elokuva Pelikaanimies on palkittu Teddy Bear -erikoispalkinnolla Moskovan lasten- ja nuortenelokuvajuhlilla. Tuomariston mukaan Pelikaanimiehessä kaikki elokuvan osa-alueet kuten käsikirjoitus, ohjaus, näytteleminen, kuvaus ja musiikki ovat hyvin toteutettuja ja tukevat tarinaa. Festivaalilla jaettiin kaikkiaan kolme Teddy Bear -palkintoa ja yksi pääpalkinto. Tapahtuma järjestettiin 20.-27. joulukuuta. Pelikaanimies tuli Suomessa ensi-iltaan vuosi sitten joulukuussa, ja se on sen jälkeen voittanut lukuisia palkintoja festivaaleilla. Elokuva on teatteri- ja televisiolevityksessä ainakin 15 maassa, muun muassa Japanissa, Belgiassa, Hollannissa, Luxemburgissa ja useissa Itä-Euroopan maissa. Elokuvan pääosissa nähdään Kari Ketonen, Roni Haarakangas ja Inka Nuorgam. Mariah Carey jatkaa listakärjessä Mariah Careyn kappale Don´t Forget About Us jatkaa toista viikkoa Yhdysvaltojen singlelistan kärjessä. Kakkosena jatkaa aiemmin listan kärjessä käynyt Chris Brownin Run It. Kolmanneksi tällä viikolla sijoittui Nellyn biisi Grillz.

Lue seuraavaksi