Kotimaa lyhyesti 4.1.

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu tarvitsee VERENLUOVUTTAJIA, jotta verihiutalevalmisteet riittäisivät loppiaisen tienoilla. Verihiutaleet säilyvät käyttökelpoisina vain viisi päivää. Veripalvelutoimistot ovat perjantaina kiinni, joten verenluovuttajia tarvitaan etenkin torstaina ja maanantaina.

Maailmalla vietetään PISTEKIRJOITUSPÄIVÄÄ. Suomessa päivää juhlistetaan viidettä kertaa. Tammikuun 4. on pistekirjoituksen keksijän Louis Braillen syntymäpäivä. Pistekirjoitus tuli Suomeen sokeainkoulujen perustamisen yhteydessä 1860-luvulla.

KAKSI SUOMALAISTA ja kolme ruotsalaista purjehtijaa on pelastettu Australian kaakkoisrannikolla heidän veneensä kaaduttua purjehduskisan jälkeen. Miehistö odotti pelastusalusta 13 tuntia.

Valtio ei myönnä KITTILÄN KUNNALLE 800 000 euron harkinnanvaraista tukea keväisen suurtulvan aiheuttamien menojen kattamiseksi. Helsingin Sanomien mukaan syynä on kunnan hyvä taloustilanne. Kunnan johdon mukaan sisä- ja maatalousministerit lupasivat tukea.