Pop-uutiset 12.1.

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Conan O'Brien Suomeen helmikuussa Amerikkalainen talk show -isäntä Conan O'Brien saapuu Suomeen helmikuussa. Tv-kanava NBC on vahvistanut torstaina Subtv:lle, että O'Brienin vierailupäivät Suomesa ovat 11.-14. helmikuuta. Conan lentää Suomeen kahdeksan hengen työryhmän kanssa tarkoituksenaan kuvata täällä materiaalia ohjelmaansa. Subtv lähetti Conanille virallisen kutsun saapua Suomeen jo vuosi sitten tammikuussa. Conan ei silloin päässyt tulemaan, mutta ajatus jäi viriämään ja viime syksyn Tarja Halos -kohu pisti matkasuunnitelmaan uuden vaihteen päälle. Suomi on ollut viime aikoina usein esillä Conan O'Brienin showssa. Viimeksi keskivikkona Yhdysvalloissa on esitetty jakso, jossa näytettiin turkulaisten Conan-fanien lähettämä biletysvideo. Suomessa jakso nähdään ensi viikon maanantaina. Suomen musiikkivienti vielä vähäistä Ruotsin musiikkivienti yltää vuodessa yli 700 miljoonaan euroon, kun Suomen vastaava lukema jää vain pariinkymmeneen miljoonaan. Vaikka Ruotsi on Suomea suurempi, on musiikkibisnesten kokoero alan asiantuntijoiden mielestä kohtuuttoman suuri. Filosofian professori Pekka Himasen mielestä suomalaisilla on opittavaa ruotsalaisilta ennen muuta bisnesosaamisen saralla. Eivät ruotsalaiset ole yli kolmekymmentä kertaa suomalaisia musikaalisempia, Himanen sanoi keskiviikkoiltana rockklubi Semifinalissa Helsingissä järjestetyssä musiikkialan keskustelutilaisuudessa. Himanen esitteli keskustelutilaisuudessa viiden kohdan ohjelman, jolla Suomen lupaavassa nousussa oleva musiikkibisnes saataisiin nykyistä komeampaan liitoon. Himasen mukaan valtiovalta voisi auttaa musiikkibisneksen kukoistusta tukemalla viennin huippuhankkeita, myöntämällä popmuusikoille taiteilija-apurahoja sekä tukemalla juristien ja levy-yhtiöiden edustajien mahdollisuuksia oppia musiikkialaa ja verkostoitua ulkomailla. Lisäksi kaupunkien tyhjiä tiloja pitäisi antaa bändeille harjoitustiloiksi ja suomalaiselle musiikkiviennille kannattaisi perustaa edistämiskeskus Lontooseen tai New Yorkiin, katsoi Himanen. Keskustelutilaisuuteen osallistunut kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) suhtautui myönteisesti Himasen esityksiin musiikkialan tukitoimista. Samalla ministeri kuitenkin muistutti, että valtiovalta on tukenut musiikkibisnestä perustavalla tavalla luomalla Suomeen maailman huippuluokkaa olevan musiikkikasvatusjärjestelmän. - Käsittääkseni sekä HIMin Ville että Rasmuksen Lauri ovat tämän järjestelmän kasvatteja, Pekkarinen sanoi viitaten paikalla olleisiin rocktähtiin. Robert Altmanille kunnia-Oscar Elokuvaohjaaja Robert Altman saa kunnia-Oscar-palkinnon. 80-vuotias Altman pokkaa Oscarin elämäntyöstään gaalassa, joka järjestetään Los Angelesissa maaliskuun alussa. Oscarit jakava Yhdysvaltain elokuva-akatemia kiittelee Altmania kekseliäisyydestä ja elokuvakerronnan uudistamisesta. Robert Altman on ollut ehdolla parhaan ohjaajan Oscar-palkinnon saajaksi viisi kertaa, mutta ei ole koskaan voittanut pystiä. 55-vuotisen uransa aikana Altman on ohjannut 86 elokuvaa, joista tunnetuimpia ovat MASH, The Player, Short Cuts ja Gosford Park. In Flames ja Sepultura konsertoivat Suomessa Ruotsalainen hevibändi In Flames ja brasilialainen metalliveteraani Sepultura esiintyvät yhteiskeikoilla Helsingissä ja Tampereella maaliskuun puolivälissä. Tampereen Pakkahuoneella kaksikko vierailee 14. maaliskuuta ja seuraavana päivänä Helsingin Kulttuuritalossa. Lipunmyynti Sepulturan ja In Flamesin konsertteihin alkaa Lippupalvelun toimipisteissä 19. tammikuuta. Jamie Foxx jatkaa listakärjessä USA:ssa Jamie Foxx jatkaa toista viikkoa Yhdysvaltojen albumilistan kärjessä levyllään Unpredictable. Kakkostilalla jatkaa listan kärjessäkin käynyt Mary J. Bligen albumi The Breakthrough. Kolmannen sijansa pitää puolestaan Eminemin kokoelmalevy Curtain Call: The Hits. Britannian albumilistan kärkeen nouseen The Strokesin albumi First Impressions of Earth debytoi sijalla neljä. Nelosella draamapitoinen kevät Tv-kanava Nelonen lupaa tarjota draamapainotteisen kevään. Kanava ilmoittaa tuovansa ruutuun puhutuimmat ulkomaiset sarjat. Nelosen uusia vetonauloja ovat suurmenestykseksi noussut jännityssarja Lost sekä seitsemällä Emmyllä palkittu lännendraama Deadwood. Oscar-palkittu Geena Davis palaa televisioon uutuusdraamassa Rouva Presidentti. Suomalaisten ex-miniä esittää Nelosen sarjassa Yhdysvaltain ensimmäistä naispresidenttiä. Uusia jenkkisarjoja ovat myös ufo-vaikutteinen 4 400 sekä koomikko Chris Rockin nuoruutta valottava Lapsuuteni luuserina. Kevään kotimaisia sarjoja ovat Nelosella esimerkiksi Krissen paluu ( Krisse Show), remontti- ja sisustusohjelmat Inno ja Unelmakämppä, stailausohjelma Sillä silmällä sekä arkeen vietyjen taikojen Illuusio. Levikseltä iPod-farkut

Farkkuvalmistaja Levi's tuo markkinoille kannettavan musiikkisoittimen kuljettamiseen soveltuvat farkut. Uudessa housumallissa iPod-soitinta varten on tehty erillinen tasku sekä kela kuullokkeille, etteivät johdot ole solmussa.

iPod-soittimen ohjain on sijoitettu kellotaskuun, josta käyttäjä voi säädellä kuunneltavaa musiikkia.

Uusi farkkumalli on tulossa myyntiin syksyllä.