Ulkomaat lyhyesti 3.2.

Yle Uutisten artikkeliarkisto

NORJAN entinen pääministeri Kjell Magne Bondevik seuraa presidentti Martti Ahtisaarta YK:n erityislähettiläänä Afrikan sarvessa. Ahtisaari alkoi marraskuussa ratkoa Kosovon kiistaa YK:n pääsihteerin Kofi Annanin edustajana.

PLUTON asema planeettana on kyseenalaistunut entisestään, kun aurinkokunnan laidalta viime vuonna löytynyt taivaankappale on varmistunut Plutoa isommaksi. Jäisen kivipallon läpimitta on noin 3 000 km eli 700 km Plutoa suurempi, kertovat saksalaistutkijat.

IRAN teki viime kuussa salaisen ohjuskokeen saadakseen pitkän kantaman ohjuksiin tarvittavaa mittatietoa, sanoo saksalainen Die Welt -lehti. Tietonsa se perustaa läntisiin diplomaattilähteisiin. Vallankumouskaartin edustaja sanoi viime viikolla, että Irakilla on 2 000 km:n kantaman ohjuksia. BULGARIASSA on havaittu maan ensimmäinen lintuinfluenssatapaus. Virus löydettiin joutsenesta Romanian-vastaiselta rajalta. Sairaasta linnusta otetut näytteet lähetetään tutkittavaksi Britanniaan sen selvittämiseksi, onko kyseessä ihmiselle vaarallinen H5N1-tyyppi. Ääri-islamilainen JIHAD-JÄRJESTÖ on ilmoittanut tulittaneensa Israelin armeijan asemia lähellä Libanonin rajaa sijaitsevalla Shebaan alueella. Israel vastasi iskuun tulittamalla Hizbollah-sissien asemia Etelä-Lianonissa. BRITTIALUKSET ovat pysäyttäneet Karibialla suuren kokaiinikuljetuksen. Huume-erän arvo katukaupassa on noin 515 miljoonaa euroa. Huumeet löytyivät, kun rahtialukseen tehtiin tarkastus Miamin lähistöllä. Ratsiassa oli mukana mm. USA:n rannikkovartiosto. AFGANISTANISSA Helmandin maakunnassa 19 ihmistä on kuollut Taliban-sissien hyökkäyksissä. Uhreista kolme on poliiseja, loput talibaneja, viranomaiset sanovat. POHJOIS- JA ETELÄ-KOREA ovat sopineet jatkavansa korkean tason sotilasneuvotteluita maaliskuun alussa, kertoo uutistoimisto AFP. Viimeksi Koreoiden kenraalit tapasivat toissa vuonna lopettaakseen Keltaisenmeren yhteenotot, joissa kuoli kummankin maan merimiehiä. YHDYSVALTAIN kongressi on päättänyt maan luopuvan analogisista tv-lähetyksistä helmikuussa 2009. Päätöstä on jo ehditty kutsua tekniseksi vallankumoukseksi. Suomessa analogiset tv-kanavat pimenevät elokuussa 2007. Muualla Euroopassa digi-aikaan siirrytään valtaosin vuosina 2008 - 2012. ITÄ-JAPANIA on vavisuttanut 5,9 richterin maanjäristys. Järistyksen keskus oli Tyynellämerellä noin 130 kilometrin päässä Tokiosta koilliseen. YK:n atomienergiajärjestö IAEA jatkaa Iranin ydinkiistaa koskevaa kokoustaan vasta lauantaina. IAEA:n on määrä päättää viedäänkö kiista YK:n turvallisuusneuvostoon. Iranille annettaneen silti aikaa maaliskuuhun asti noudattaa sille esitettyjä vaatimuksia. HOLLANTI aikoo lähettää 1 100 - 1 400 sotilasta lisää Afganistaniin. Pääministeri Jan Peter Balkenenden mukaan hallituksen suunnitelmalla lisätä Afganistanin-joukkojen määrää nykyisestä hieman yli 600 sotilaasta on nyt myös useimpien parlamenttiryhmien tuki. Päätös suo vastaavasti Hollannin Nato-liittolaiselle Yhdysvalloille mahdollisuuden kotiuttaa osan sotilaistaan Afganistanissa.