Kotimaa lyhyesti to 9.2.

Yle Uutisten artikkeliarkisto

PYHTÄÄLLÄ maanantaina bussin kanssa kolaroineen venäläisrekan kuljettaja on vangittu Kotkan käräjäoikeudessa. Kolarissa kuoli kaksi matkustajaa ja seitsemän ihmistä loukkaantui.

PUOLUELEHDET ja Ahvenanmaan tiedotustoiminta saavat valtiolta tukea 7,8 miljoonaa euroa. Summat määräytyvät eduskuntapaikkojen perusteella. Harkinnanvaraisesta tuesta päätetään myöhemmin keväällä. Yhteensä sanomalehtiä tuetaan 13,6 miljoonalla eurolla.

Taajuusmuuttajia valmistavan VACONIN viime vuoden tulos ennen veroja oli 17,7 miljoonaa euroa. Kasvua edellisestä vuodesta on lähes 2 miljoonaa euroa. Samoin liikevaihto kasvoi 129 miljoonasta eurosta 150 miljoonaan euroon. Yhtiön mukaan taajuusmuuttajamarkkinoita vauhditti etenkin energian hinnan nousu.

HAAPAVEDELLÄ, Incap Furnituren huonekalutehtaalla syttyi aamulla uhkaava tulipalo lakkalinjastossa. Työntekijän ripeän alkusammutuksen ansiosta palokunta sai tulen hallintaan nopeasti. Tehtaan kärsimät vahingot jäivät vähäisiksi.

SAVONLINNASSA syttyi eilen illalla tulipalo hakelämpökeskuksessa. Palo ei vaikuttanut keskuksen toimintaan.

NOKIALLA syttyi myöhään illalla tulipalo kiinalaisen ravintolan edessä. Ravintola oli syttymishetkellä kiinni. Poliisi epäilee paloa tahallaan sytytetyksi. Ravintola kärsi savuvahinkoja.

Pienten palveluyritysten ARVONLISÄVEROA suunnitellaan alennettavan 22 prosentista 8:aan, kertoo Helsingin Sanomat. EU:n sallima kokeilu koskisi mm. parturi-kampaamoja ja olisi voimassa vuosina 2007 - 2010.