Talous lyhyesti 6.3.

Yle Uutisten artikkeliarkisto

LEMMINKÄISEN karille mennyt Ikea-urakka Pietarissa johtui Ylen tv-uutisten tietojen mukaan hankkeen aikataulun viivästymisestä. Ikea kertoi kauppakeskuksen urakkasopimuksen purkamisesta virallisesti Lemminkäiselle tänään. Mega-kauppakeskus Pietarissa on jo puolivalmis ja urakkasopimuksen arvoon 92 miljoonaa euroa.

NOKIA on joutunut huijauksen kohteeksi Aasiassa. Nokian puhelinten huollosta kymmenessä maassa vastannut singaporelainen ACCS-yhtiö laskutti Nokiaa töistä, joita ei koskaan tehty. Nokia purki sopimuksen viime vuonna, kun väärinkäytökset paljastuivat.

SUOMI-YHTIÖN liikevoitto parani viime vuonna 448 miljoonaan euroon edellisvuoden 262 miljoonasta eurosta. Henkivakuutusyhtiö lopetti uusien vakuutusten myöntämisen viime vuoden alussa. Sen sijoituskanta käyvin arvoin oli vuoden lopussa 6,7 miljardia euroa.

RAKENTAJAIN KONEVUOKRAAMON tulos ennen veroja kasvoi viime vuonna reilut 3 miljoonaa euroa noin 16 miljoonaan. Liikevaihto koheni liki 6 miljoonaa 77 miljoonaan euroon. Yhtiö osti viime syksynä itseään isomman hollantilaisen Cramon, mikä muuttaa liikevaihtoa tulevaisuudessa merkittävästi.

EVLI PANKIN tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja oli viime vuonna 6,8 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 4,5 miljoonaa. Liikevaihto kasvoi yli 10 miljoonaa noin 69 miljoonaan euroon. Evlin mukaan tämän vuoden näkymät ovat hyvät.

HENKILÖAUTOJEN ensirekisteröinnit kasvoivat helmikuussa 3,8 prosenttia vuoden takaisesta. Tilastokeskuksen mukaan uusia henkilöautoja rekisteröitiin noin 11 600.

Yhdysvaltalainen RESEARCH IN MOTION -yhtiö (RIM) on päässyt sopuun kiistassaan patenttilisenssiyhtiö NTP:n kanssa. Sopimuksen mukaan RIM maksaa NTP:lle 503 miljoonaa euroa. RIM valmistaa Yhdysvalloissa suosittua BlackBerry-sähköpostilaitetta.

Yhdysvaltalaiset PUHELINYHTIÖT AT&T ja BellSouth aikovat yhdistyä. AT&T ostaa BellSouthin osakkeita 55,6 mrd:lla eurolla. Jos maan viranomaiset ja osakkeenomistajat hyväksyvät kaupan, yhteenliittymästä syntyy markkina- arvoltaan maan isoin teleyhtiö.