1. yle.fi
  2. Uutiset

Pop-uutiset 21.4.

Yle Uutisten artikkeliarkisto

HIM esiintyy Roskildessa Pohjoismaiden suurin rockfestivaali, Tanskan Roskilde, on julkistanut kesän 2006 esiintyjänsä. Kekkerien vetonauloiksi saapuvat Bob Dylan, Kanye West, Morrissey sekä tuore brittimenestyjä Arctic Monkeys. Suomen yhtyeistä Roskildessa nähdään HIM. Tanskan mittavaa rockfestivaalia vietetään 29.6.-2.7. Festarin yli sadan esiintyjän joukossa on Pink Floydista tuttu Roger Waters, joka esittää Tanskassa Floyd-klassikon Dark Side of The Moon. Roskilden estradeille kipuavat myös Guns N` Roses, Tool, Franz Ferdinand, The Streets, The Strokes, Kaiser Chiefs ja Rufus Wainwright. Roskilden tapahtuman edustaja Esben Danielsen kertoi, että festivaalin lipunmyynti on edennyt jo tässä vaiheessa yllättävän hyvin. Roskilden rockfestivaali järjestettiin ensi kertaa vuonna 1971. Lordia hämmästellään BBC:n jutussa Britannian yleisradioyhtiön BBC:n nettisivuilla on julkaistu juttu, jossa käsitellään Suomen euroviisuedustaja Lordin aiheuttamaa kohua. BBC muun muassa kertoo, että Lordi on englanniksi The Lord, ja että yhtyeen jäsenet eivät suostu riisumaan maskejaan. Ja vielä senkin, että laulusolistilla on moottorisaha. Ajatus Lordista euroviisuedustajana on kuulemma järkyttänyt suomalaisia. BBC muistuttaa, että presidenttiäkin on pyydetty puuttumaan asiaan. BBC:n juttu muistaa mainita myös sen, kuinka Lordi on joillakin tahoilla yhdistetty satanismiin. Yhtyeen kieli poskessa -asennetta todistaa kuitenkin BBC:n jutun mukaan se, että eräs Lordin hiteistä on nimeltään The Devil Is A Loser. Lordin saatana ei siis olekaan voittaja, vaan melkoisen mitätön hahmo. Jutussa myös mainitaan jotenkin kunnioittavaan sävyyn, että Lordi tulee arktisesta Lapista. BBC siteeraa nettisivullaan isä Mitro Repoa Suomen ortodoksisesta kirkosta. Isä Mitro ei katsele hyvällä sitä, että bändin nimi on Lordi. Yhtyeen nimeäminen Lordiksi on jutun mukaan isä Mitron mielestä pyhäinhäväistys. -Tämä oli Suomelta typerä pila, isä Mitro pohdiskelee Lordin lähettämistä euroviisuihin. Isä Mitro olettaa, että Lordin valinta Suomen edustajaksi on nuorten ihmisten protesti Suomen perinteisesti surkeaa euroviisumenestystä kohtaan. Pari päivää sitten Lordi komeili suuren International Herald Tribune -sanomalehden kannessa. George Michael kiertueelle tänä vuonna Brittiartisti George Michael lähtee tänä vuonna kiertueelle ensimmäistä kertaa 15 vuoteen. Syyskuun lopulla Espanjasta alkavalla konserttikiertueella halutaan juhlistaa hänen 25-vuotista taiteilijanuraansa. Kaikkia kiertueen keikkoja ei ole vielä julkistettu. 42-vuotias George Michael aloitti uransa 1980-luvulla Wham!-popduossa. Tähän mennessä hänen levyjään on myyty maailmanlaajuisesti noin 80 miljoonaa kappaletta. Taru sormusten herrasta -musikaalille lisäesityksiä Värttinän ja A. R. Rahmanin säveltämä Taru sormusten herrasta -musikaali on saanut lisäesityksiä Torontoon. Musikaali jatkaa Toronton Princess of Wales -teatterissa syyskuun loppupuolelle saakka. Luvassa on 12 viikkoa lisää esityksiä. Liput uusiin näytöksiin tulevat myyntiin lauantaina. Uutuutena lanseerataan noin 18,5 euron hintainen parvekelippu. Kalleimmat liput näytöksiin maksavat lähes 90 euroa. Mick Jagger tähtää tv-rooliin Ikääntyvä rokkikukko Mick Jagger neuvottelee isosta roolista tulevassa tv-sarjassa. Yhdysvalloissa tehtävä komediasarja kertoo joukosta duunareita, jotka päättävät ryöstää julkkiksen. Kuten arvata saattaa, Rolling Stonesin solistin on määrä esittää sarjassa julkimoa. Rooliin oli alun perin ehdolla näyttelijä Jeff Goldblum. Jagger tultaisiin näkemään tv-sarjassa toistuvasti, joskaan hänen henkilöhahmonsa ei ole mukana kaikissa sarjan jaksoissa. Daniel Powter jatkaa listakärjessä Kanadalainen laulaja-lauluntekijä Daniel Powter jatkaa jo neljättä viikkoa Yhdysvaltojen singlelistan ykkösenä kappaleella Bad Day. Myös listan kakkonen ja kolmonen säilyvät samoina. Toisena jatkaa Sean Paulin Temperature ja kolmantena räppäri T.I.:n What You Know. Lennonin koulukirja hinnoissaan John Lennonin kouluaikojen harjoituskirja on huutokaupattu hyvään hintaan. Lennonin 12-vuotiaana käyttämä kirja vaihtoi omistajaa Lontoossa 126 500 punnalla (noin 190 000 eurolla).

Edesmenneen Beatlen harjoituskirjan kerrotaan sisältävän Lennonin "varhaisimmat ajatukset". Poika myös piirteli jo tuolloin suosikkihahmoaan mursua.

Lontoon huutokaupassa myytiin myös muuta Lennonin ja muiden rocktähtien jäämistöä.

Lue seuraavaksi