Kanadan öljyhiekkakaivoksista suuret ympäristöhaitat

Kanadassa öljyn ja dieselin erottaminen öljyhiekasta on noussut nopeasti suureksi teollisuudenhaaraksi. Öljyhiekkakaivokset sijaitsevat Albertan osavaltion pohjoisosassa.

luonto

Korkea öljyn hinta ja Yhdysvaltain suuri kysyntä ovat saaneet aikaan, että Kanadassa öljyhiekasta tuotetaan yli miljoona barrelia öljyä päivässä ja määrä kaksinkertaistuu piakkoin. Tavoitteena on laajentaa tuotanto kolminkertaiseksi vuoteen 2015 mennessä.

Tuotanto kuluttaa valtavasti energiaa, sillä öljy irrotetaan hiekasta kuumentamalla se maakaasulla. Tämä on suurin yksittäinen syy sille, että Kanadan kasvihuonekaasujen päästöt kasvavat.

Ympäristöjärjestöt ihmettelevät, miksi melko puhdasta energiamuotoa käytetään runsaasti päästöjä aiheuttavan energian tuottamiseen.

Kutakin tuotettua öljybarrelia kohti tuotanto vaatii saman kaasumäärän, jolla voisi lämmittää päivän 1 - 5 omakotitaloa. Öljybarrelin tuotanto saadaan neljästä tonnista maata.

Kaivos kuluttaa valtavan määrän vettä. Kaivos saa ottaa läheisestä Athabascajoesta saman määräm vettä kuin miljoonan asukkaan Calgaryn kaupunki.

Vaikka kaivokset sanovat käyttävänsä saman veden useaan kertaan, jätevedestä syntyy suuria tekoaltaita. Niiden vesi on niin myrkyllistä, ettei lintujen voida sallia niille laskeutumista, vaan linnut pelotetllaan pois propaanitykeillä.

Seudun asukkaat sanovat, että jätevedet pääsevät jokiin. Asukkaiden mukaan seudulla on havaittu poikkeuksellisen paljon harvinaisia syöpätyyppejä.

Toisaalta vedenotto joesta on haitallista varsinkin matalan veden aikaan. Asukkaat pelkäävät monien kalalajien, kuten hauen, valkosilmäkuhan ja kuhan päätyvän sukupuuttoon.

Asukkaat surevat myös maiseman muuttumista. Aiemmin Albertan pohjoisosaa peittävät suuret ikivihreät metsät, nyt kaivosten takia laajat alueet on kuorittu kiviseksi kuumaisemaksi.

Öljy-yhtiöt miettivät uusia tekniikoita, joilla kaivosten aiheuttamat hiilidioksidipäästöt ja jätevedet saataisiin kuriin. Öljy-yhtiöt muistuttavat kuitenkin, että jos niiden tuotantoa rajoitetaan, maailma ostaa öljynsä vielä pahemmin saastuttavilta tuottajilta.

Lähteet: The Washington Post