1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle Uutisten artikkeliarkisto

Kot. lyh. 11.7.2006

Poliisi valvoo tehostetusti kännykkään puhuvia autoilijoita Etelä-Suomessa. Tämän kuun aikana poliisit tarkkailevat Etelä-suomen läänin alueella autoilijoita, jotka pitävät lain vastaisesti matkapuhelinta kädessään ajon aikana. Esimerkiksi Hyvinkäällä on jo jaettu 50 rikesakkoa kännykkä- ratsioissa. Sakon suuruus on 50 euroa.

Helsingin poliisi tutkii BULGARIAN SUURLÄHETYSTÖÖN liittyviä alkoholinmyyntiväitteitä. Rikosylitarkastaja Jouko Salon mukaan kyse on alkoholin välittämisestä. Lisäksi lähetystön kirjanpidossa on osoitettu lukuisia laiminlyöntejä. Bulgarian ulkoministeri Ivalo Kalfin esittääkin maan Suomen-suurlähettilään Venelin Tsatshevskin erottamista talousepäselvyyksien vuoksi.

Kotimainen HUNAJASATO on jäämässä kymmenyksen viime kesäistä niukemmaksi. Syynä on poikkeuksellisen kuiva kesä, minkä vuoksi kasvit eivät jaksa tuottaa mettä. Etelä- ja Lounais-Suomessa sekä Pohjanmaan rannikolla mesi uhkaa loppua 2 - 3 viikkoa normaalia aiemmin.

Jopa neljännes lapsista saa OIKOMISHOITOA hampailleen, kirjoittaa Aamulehti. Lehden mukaan oikomishoidon yleistyminen johtuu ruokavalion muuttumisesta: nykyisin syödään niin pehmeää ruokaa, että lapsien leuat eivät kasva riittävän isoiksi kaikille hampaille.