Pop-uutiset 3.8.

Hevimusiikki kiinnostaa lapsia Lordin Euroviisuvoitto on saanut lapset innostumaan hevimusiikista. Tämän on huomannut huomenna Hämeenlinnassa Hippalot-lastentaidefestivaalilla esiintyvä Moottörin Jyrinä -yhtye, joka soittaa klassisista hevibiiseistä lastenlauluversioita. Bändin biisien aiheina ovat muun muassa pissahätä, hammaspeikko ja siivouspäivä. Moottörin Jyrinän keikoilla nähdään usein hevari-isiä lapsineen, joilla on päällään Motörhead-paitoja tai pääkallonkuvilla varustettuja vaatteita. Bändin kitaristin Jaakko Halttusen mukaan Lordin suosion myötä paikalla on aiempaa enemmän myös muita lapsiperheitä. Päiväkodissa työskentelevä Jaakko Halttunen arvioi, että lapsia kiehtoo hevissä nopea tempo ja sen visuaalisuus. Lordi esiintyy Helsingin Kaisaniemessä Euroviisuvoittaja Lordi soittaa Helsingin Kaisaniemessä 26. elokuuta. Lordi on eräs The Voice 06 -tapahtuman esiintyjistä. Kaisaniemen puistossa musisoivat samana lauantaina myös muiden muassa Zen Café, Negative, Neljä Ruusua, Apulanta, Kwan ja Don Johnson Big Band. Ulkomailta vieraaksi saapuvat Outlandish, Darin ja Kubb. The Voice 06 jatkaa digimusiikkikanava The Voice TV:n viime vuonna alkanutta konserttisarjaa. Puskuri-ohjelma nappasi Formaatti-Finlandian Tämän vuoden Formaatti-Finlandia -palkinnon on saanut Tarinatalon tuottama ohjelma Puskuri: Suomen paras nuori kuski. Televisiokanavien rahoittama 17 000 euron palkinto jaettiin audiovisuaalisen alan Media & Message -tapahtumassa Jyväskylässä. Suomen paras nuori kuski oli ajotaitokilpailu 18 - 25-vuotiaille. Tuomaristo kiitteli ohjelmaa muun muassa siitä, että se laajentaa formaattien perinteistä varsin viihteellistä genreä asiaohjelmiin. Die Hard 4 valkokankaille ensi kesänä Die Hard -elokuvien neljäs osa saapuu valkokankaille ensi kesäkuussa. Bruce Willisin tähdittämä Live Free or Die Hard saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa 29. kesäkuuta. Neljäs Die Hard kertoo katastrofista, jossa Yhdysvaltain tietokoneverkon kimppuun hyökätään ja Willisin roolihahmo John McClane saapuu hätiin. Suomen vientiohjaaja Renny Harlin ohjasi toisen Die Hard -seikkailun vuonna 1990. Elokuva on ollut Harlinin uran menestyksekkäimpiä elokuvia. Sarjan neljännen osan ohjaa Len Wiseman. Ensimmäisen ja kolmannen Die Hardin ohjasi John McTiernan. Kolme aiempaa Die Hard -elokuvaa ovat tuottaneet yhteensä 740 miljoonaa dollaria (noin 580 miljoonaa euroa). Uuden Die Hardin pahin kilpailija ensi kesäkuun lippuluukuilla lienee Disneyn animaatiopajan Pixarin seuraava filmi Ratatouille. Ex-Destiny's Child listakärkeen USA:ssa Destiny's Child -yhtyeestä kuusi vuotta sitten riitaisasti lähtenyt LeToya Luckett on noussut Yhdysvaltojen albumilistan kärkeen laulajan nimeä kantavalla debyyttilevyllä. Myös hänen biisinsä Torn on kolmatta viikkoa r'n'b/hip hop -singlelistan ykkösenä. Vuosituhannen vaihteessa Luckett ja hänen bändikaverinsa LaTavia Roberson lähtivät Destiny's Child -kokoonpanosta, kun he eivät päässeet sopuun maksettavista korvauksista manageri Mathew Knowlesin eli Beyonce Knowlesin isän kanssa. Yhdysvaltojen albumilistaa kaksi viikkoa hallinnut NOW! That's What I Call Music -kokoelma tippui kakkoseksi. Kolmannella tilalla debytoi Pharrell Williamsin levy In My Mind. Soulkuningatar Aretha Franklinille tunnustuspalkinto Soulkuningatar Aretha Franklin on saanut United Negro College -rahaston tunnuspalkinnon ensimmäisenä naisena. Asiasta kertoi yhdysvaltalainen UsaToday-sivusto. Franklin, 64, saa palkinnon tunnustuksena hyväntekeväisyystyöstään muun muassa nuorten koulutusmahdollisuuksien parantamiseksi. Palkinto luovutetaan laulajalle syyskuun alussa vuosittaisessa Tähtien ilta - An Evening of Stars -tapahtumassa Khodak-teatterissa Los Angelesissa. Illan televisiointi esitetään Yhdysvalloissa tammikuussa 2007. Aiemmin arvostetun tunnustuksen ovat saaneet muun muassa Lou Rawls, Quincy Jones ja Stevie Wonder. Tenneseessä vuonna 1942 syntynyt Franklin on voittanut urallaan hurjat 17 Grammya. Hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat Chain of Fools, Think ja Respect. Soul raamattu suomennoksena Yksi parhaimpana pidetty soulmusiikin saloja esittelevä kirja on ilmestynyt suomennoksena. Peter Guralnickin tunnetun soul-kirjan nimeltä Sweet Soul Music - Etelän soulin nousu ja tuho on suomentanut Esa Kuloniemi. Sweet Soul Music on sukellus amerikkalaisen populaarimusiikin kiihkeimpään ajanjaksoon 60-luvulle. Tuolloin mustan rytmin kaksi kotia, kirkko ja kapakka, huomasivat päätyneensä epäpyhään liittoon äänilevyjen urilla ja tanssisalien lavoilla. Näin kävi, kun maallinen rhythm'n'blues ja hengellinen gospel yhdistyivät souliksi. The Eagles lupailee uutta levyä Legendaarinen The Eagles -yhtye lupailee vihdoin tuoretta levyä. Bändiltä ei ole ilmestynyt uutta pitkäsoittoa vuosiin, ja yhtye on jo kurkkuaan myöten täynnä puhki soitettuja hittejään. Kitaristi Joe Walsh kertoo Billboard.comille, että levy voisi ilmestyä ensi vuoden puoliväliin mennessä. -Meidän täytyy ottaa itseämme niskasta kiinni ja kerta kaikkiaan raapia albumi kasaan, hän huokaa. Walshin mukaan bändi on ratsastanut vanhalla tuotannolla jo liian pitkään. -Toki voimme levätä laakereillamme ja soittaa nykyistä repertuaariamme ikuisesti. Emme kuitenkaan ole mikään nostalgiabändi, vaan uusi levy kytee sisällämme. Yhtyeeltä on sitten viime levyn tullut pari uutta kappaletta. Ne on julkaistu dvd:llä. Koira repi Elviksen nallen Barney-niminen dobermanni on rikkonut Elviksen nallen Somersetissä Englannissa. Barneyn oli tarkoitus vahtia näyttelyä, jossa oli esillä mm. Elviksen entinen nalle Mabel. Yllättäen koira kuitenkin repi Mabelin pään irti ja vahingoitti noin sataa muuta nallea. Vuonna 1909 valmistetun Mabelin hinnaksi on arvioitu 40 000 puntaa eli vajaat 60 000 euroa. Nallen omistaa englantilainen aatelismies.