1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

SanomaWSOY osti Metro-lehden

Sanoma WSOY on ostanut Suomen Metro-lehden liiketoiminnot Metro International S.A:lta. Kauppahintaa ei ole kerrottu.

Ilmaisjakelulehti Metroa jaetaan 18 kaupungissa eteläisen Suomen alueella. Suurin osa noin 350 000 lukijasta on pääkaupunkiseudulla. Metro on lukijamäärällään suomen viidenneksi suurin uutislehti.

Metrolehden liikevaihto oli viime vuonna vajaat kuusi miljoonaa euroa ja sen palveluksessa on vajaat nelisenkymmentä työntekijää.

Metrosta tulee osa Sanoma Kaupunkilehdet-liiketoimintayksikköä, johon kuuluvat entisestään kaupunkilehdet Vartti, Uutislehti 100, Nöjesguiden, V, Koillis-Helsingin Lähisanomat, Kellokas, Itäväylä, Lappeenrantalainen ja Kouvolan kaupunkilehti Seiska.

Sanoma Kaupunkilehtiin jo aiemmin liitetty Uutislehti 100 ja Metro jatkavat ilmestymistään rinnakkain siten, että lehdet profiloituvat eri kohderyhmiin ja jakelualueisiin.