1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. luonto

Lintujen syysmuutto pian parhaimmillaan

Lintujen syysmuutto on pian parhaimmillaan. Hyönteissyöjistä suurin osa on jo lähtenyt, mutta syyskuussa lintujen muutto tulee olemaan monipuolisempaa ja näyttävämpää. Silloin matkaan lähtevät monet päivällä muuttavat runsaslukuiset parvilajit kuten peipot sekä isojen lintujen kuten kurkien pääjoukot, kertoo BirdLife Suomi.

Ulkosaariston pikkusaarilla ja kaupunkien puistoissa näkee vielä levähtäviä kerttuja, sieppoja ja uunilintuja ja ruovikkoisille merenlahdille on kerääntynyt pääskyjä ja kottaraisia. Myös västäräkkejä ja metsäkirvisiä on yhä muuttopuuhissa.

Vesilintuja on BirdLife Suomen mukaan kerääntynyt lähinnä niille vesialueille, joilla ei saa metsästää. Ennen muuttoaan laajasti kierteleviä harmaahaikaroita on tavattu yhä monilla järvillä.

Petolinnuista ovat olleet liikkeellä jo ainakin mehiläis-, ruskosuo-, varpus-, tuuli-, ja nuolihaukat.

Syyskuussa muuttomatkalle lähtevät runsaslukuisista parvilajeista muun muassa peippo ja järripeippo sekä isoista linnuista kurkien ja monien petolintujen pääjoukot.

BirdLife Suomen mukaan syys-lokakuu on vuoden otollisin aika myös mahdollisten vaelluslintujen ja harvinaisuuksien näkemiseen. YLE24