Esan luotain päätti matkansa Kuuhun

Euroopan avaruusjärjestön Esan Smart 1 -luotain on päättänyt tutkimusmatkansa iskeytymällä kovaa vauhtia Kuuhun. Törmäys tapahtui noin kello 8.42 Suomen aikaa.

Ulkomaat

Pieni luotain testasi kolmen vuoden ajan uutta tekniikkaa, jota tarvitaan tulevaisuuden miehitetyillä avaruuslennoilla. Tärkein testattavista kojeista oli ionimoottori, joka toimii vähällä polttoaineella.

Lisäksi Smart 1 keräsi tarkkaa tietoa Kuun pinnasta, minkä toivotaan selittävän Kuun syntyä. Luotain ehti kiertää Kuun kaikkiaan 2 000 kertaa. Suomalaiset rakensivat luotaimeen kaksi mittalaitetta. Ilmatieteen laitoksen suunnittelema Spede-laite mittasi luotaimen ionimoottorin päästöjä ja tutki avaruusaluksen ympäristöä. Kuun pintaa puolestaan tutkittiin suomalaisella XSM-laitteella. Smart 1 -luotain maksoi yhteensä noin sata miljoonaa euroa. Sen suunnittelu ja valmistus kesti nelisen vuotta. Teknologian kehittämiskeskus Tekes rahoitti hanketta noin 2,3 miljoonalla eurolla. Smart 1 oli 20. Kuuhun törmännyt luotain. Ensimmäinen niistä oli vuonna 1959 romuksi jäänyt neuvostoliittolainen Luna 2 -luotain. YLE24, AFP, STT Euroopan avaruusjärjestön Smart 1 -sivusto (siirryt toiseen palveluun)