UPM ulkoistamassa 300 metsurin työt

Metsäyhtiö UPM aikoo ulkoistaa 300 metsurinsa työt. Yhtiö aloittanee metsurityön uudelleenjärjestelyä ja kehittämistä koskevat yt-neuvottelut henkilöstön kanssa vielä tässä kuussa. Työntekijät vastustavat suunnitelmia.

talous

UPM kartoittaa syksyn aikana mahdollisia yhteistyökumppaneita ja heidän valmiuksiaan tarjota erilaisia metsätyöpalveluita. Ostopalvelujen käyttöön siirtymisen myötä UPM luopuisi omista metsureistaan.

Yhtiön mukaan metsurityön luonteen muuttuminen on johtanut siihen, että tavisaikaan metsureilla on UPM:ssä töitä tarjolla entistä vähemmän. Valtaosa metsureista on siten jouduttu lomauttamaan talvisin.

Yhtiö hakee ulkoistamisella kustannustehokkuuden parantamista. UPM omistaa Suomessa 920 000 hehtaaria metsätalousmaata. Luottamusmiehet eivät hyväksy suunnitelmia

UPM Metsän luottamusmiehet eivät hyväksy yrityksen linjausta. Heidän mukaansa Suomessa ei ole riittävästi vastuullisia metsäpalveluyrityksiä, jotka voisivat ottaa kaiken UPM:n metsurityön hoitaakseen.

Valkeakoskella maanantaina kokoontuneet luottamusmiehet uskovat, että päätös metsurityön ulkoistamisesta avaa mahdollisuudet pimeän työvoiman ja harmaiden työmarkkinoiden leviämiselle myös metsäalalla.

Lähteet: YLE24