Viron presidentiksi nousi sosiaalidemokraattien Ilves

Viron seuraavaksi presidentiksi on valittu sosiaalidemokraattien 52-vuotias europarlamentaarikko Toomas Hendrik Ilves.

Ulkomaat

Ilves sai valitsijamiehiltä kaikkiaan 174 ääntä, kun voittoon tarvittiin 173 ääntä.

Kansanliiton ehdokas, istuva presidentti Arnold Rüütel, 78, sai 162 ääntä ja joutuu näin väistymään tehtävästä. Äänestyksessä jätettiin kahdeksan tyhjää ääntä. Lisäksi yksi ääni hylättiin.

Ilves astuu virkaansa 9. lokakuuta.

Ilves lupaa vahvaa ulkopolitiikkaa Ilves toisti lauantaina kampanjalupauksensa, jonka mukaan hän tekee Eurooppa-keskeisestä ulkopolitiikasta ja Viron voimakkaammasta kansainvälisestä edustuksesta presidenttikautensa avainperiaatteita. - Vahvemmin Euroopan sydämeen! hän vastasi toimittajille, jotka tiedustelivat tältä Viron tulevan ulkopolitiikan painopisteitä. Venäjän-suhteista Ilves kuvaili, että "tie Moskovaan kulkee Brysselin kautta". Vahva kansan tuki

Presidentin valinta hoidettiin valitsijamiesjärjestelyllä, sillä Kansanliitto ja Keskustapuolue boikotoivat parlamentin äänestystä presidentistä elokuussa. Päätökseen olisi tarvittu kahden kolmasosan äänienemmistö.

Julkisuudessa vahvasti kritisoitu boikotti pantiin toimeen Rüütelin auttamiseksi. Valitsijamiesneuvostossa on parlamenttia suurempi edustus Viron maaseudulta, missä Rüütelin kannatus on vahvempaa.

Kyselyissä kansan suosikiksi nousi kuitenkin Ilves. Hänet on halunnut virkaan noin 70 prosenttia virolaisista.

Presidentin tehtävä on Virossa lähinnä edustuksellinen.

Lähteet: STT, YLE24, AFP, AP