1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Aki Kaurismäki palkittiin jälleen

Aki Kaurismäki vastaanotti maanantaina Itämeren tähti -tunnustuspalkinnon Pietarissa. Palkinto myönnetään vuosittain merkittäville kulttuurin ja taiteen edustajille, jotka työskentelevät Itämeren alueella.

Itämeren tähti -palkinto on tunnustus työstä, joka kehittää ja vahvistaa alueen humanitaarisia yhteyksiä.

Kaurismäen lisäksi palkinnon saivat tänä vuonna liettulainen teatterin uudistajana tunnettu teatteriohjaaja Eimuntas Nekrosius sekä puolalainen säveltäjä Krzysztof Penderecki.

Palkinto jaettiin tänä vuonna kolmatta kertaa. Palkinnon vuonna 2004 perustaneisiin tahoihin kuuluvat mm. Venäjän kulttuuriministeriö, Venäjän teatterityöntekijöiden liitto sekä Pietarin kaupungin kulttuurikomitea. Palkinnon saajista päättää vuosittain nimettävä asiantuntijalautakunta, johon kuuluu eri alojen taiteilijoita ja asiantuntijoita Itämeren alueen maista.

Palkinnon ovat aikaisempina vuosina saaneet mm. liettualainen näyttelijä Donatas Banionis, Hampurin baletin johtaja John Neumeier, venäläinen ohjaaja Aleksandr Sokurov sekä puolalainen ohjaaja Andrzej Wajda.