Sisärajatarkastukset käyttöön Lahden EU-kokouksen alla

Rajavartiolaitos ryhtyy väliaikaisesti tekemään rajatarkastuksia myös Schengen-maista Suomeen saapuville ja niihin matkustaville. Tehostetuilla tarkastuksilla halutaan turvata Lahden EU-huippukokous.

Kotimaa

Sisärajatarkastukset ovat voimassa vajaat kaksi viikkoa. Niiden avulla halutaan turvata tämän kuun 20. päivänä Lahdessa pidettävän epävirallisen EU-huippukokouksen turvallisuus. Tarkastuksia tehdään lähinnä vilkkaimmilla rajanylityspaikoilla ja ainoastaan riskiryhmille.

Käytännössä sisärajatarkastusten väliaikainen palauttaminen tarkoittaa sitä, että myös Shengen-maista Suomeen tulevilta tai sinne lähteviltä henkilöiltä on mahdollista tarkastaa matkustusasiakirjat, matkatavarat ja mahdollinen kulkuneuvo. Käytäntö on tavanomainen ja näin on menetelty EU:ssa esimerkiksi suurten urheilukilpailuiden yhteydessä.

Suomi on palauttanut sisärajatarkastukset kahdesti: yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuiden yhteydessä kesällä 2005 ja aivan hiljattain ASEM-kokouksen takia.

Lähteet: YLEn Radiouutiset