Tulipaloissa kuolee yhä enemmän ihmisiä

Tulipaloissa on kuollut tänä vuonna jo 86 ihmistä. Määrä on enemmän kuin koko viime vuonna, jolloin tulipaloissa menehtyi 81 - 85 henkilöä tilastointitavasta riippuen.

Kotimaa

Suurin osa tulipaloissa kuolleista on keski-ikäisiä miehiä ja ikääntyneitä henkilöitä. Syy näiden ryhmien riskialttiuuteen on sairauden, alkoholinkäytön tai ikääntymisen aiheuttama toiminta- tai havainnointikyvyn heikentyminen.

Palovaroitin ei auta heitä pelastautumaan, sillä he eivät kykene, ymmärrä tai ehdi poistua palopaikalta ajoissa. Riskiryhmään kuuluvat asuvat usein yksin tai kaltaisensa seurassa.

Suomen pelastusalan keskusjärjestön mukaan tehokkain keino vähentää palokuolemia olisi riskiryhmien asuntojen varustaminen automaattisilla sammutusjärjestelmillä eli sprinklereillä. Vaikka palovaroittimet eivät aina auta riskiryhmiin kuuluvia, ne ovat pelastaneet tänä vuonna jo 107 ihmistä.

Järjestön mukaan kuolemaan johtavat tulipalot alkavat hyvin usein vuoteessa, sohvalla tai nojatulissa tupakoinnista. Lähes yhtä usein palo saa alkunsa sähkölaitteista, kuten päälle jääneestä sähköliedestä tai viallisesta leivänpaahtimesta.

Asukaslukuun suhteutettuna Suomessa palokuolemia on huomattavasti enemmän kuin muissa Euroopan maissa. Esimerkiksi Itävallassa tulipaloissa kuolee noin yhdeksän ja Sveitsissä noin neljä ihmistä miljoonaa asukasta kohden. Suomessa luku on noin 20.

Hallituksen tavoitteena on vähentää palokuolemia kuuteen ihmiseen miljoonaa asukasta kohden vuoteen 2012 mennessä.

Lähteet: YLE24