Emma-museo aukeaa komeasti

Espoon modernin taiteen museo Emma aukeaa perjantaina. Valtavine tiloineen Emma hämmästyttää kävijän. Museonjohtaja Markku Valkosen mukaan Emma ei ole Ateneumin tai Kiasman kilpailija. Pikemminkin museo kisaa ihmisten vapaa-ajasta muun muassa shoppailun kanssa.

kulttuuri

Emma sijaitsee Tapiolassa, Weilin & Göösin entisessä painotalossa. Avajaisten kunniaksi Emmassa on suuren perusnäyttelyn lisäksi esillä neljä vierailevaa näyttelyä. Teoksista monet ovat suomalaisyleisön nähtävinä nyt ensi kertaa. Betonisen taidemuseon ytimen muodostavat Espoon kaupungin ja Saastamoisen säätiön kokoelmat. Säätiön 1 700 työstä nähtävillä on lähes 500. Joukossa on esimerkiksi Tyko Sallisen, Paul Osipowin, Nina Roosin, Risto Suomen ja Manolo Valdesin teoksia. Kokonaisuus on vaikuttava.

YLE24 Emman verkkosivut (siirryt toiseen palveluun)

- Esille tuotujen teosten valinta sujui loppujen lopuksi suuremmitta pulmitta, kertoo Päivi Karttunen Saastamoisen säätiöstä. Hän vastaa kokoelman taidehankinnoista professori Leena Peltolan kanssa.

- Työ oli melkoinen haaste, mutta samalla oli hienoa olla mukana rakentamassa kokonaan uutta museota. Onhan se Suomen oloissa harvinaista, Karttunen muistuttaa.

Saastamoisen säätiön kokoelma oli alun perin Kuopiossa, mutta sieltä ei vuosien vatvomisen jälkeenkään löytynyt töille sopivia tiloja. Kunnon koti suomalaiselle ja ulkomaiselle taiteelle löytyi lopulta WeeGee-talosta Tapiolasta.

Päivi Karttunen on ratkaisuun tyytyväinen, sillä pelkistetty ja avara tila suo taiteelle hyvät puitteet.

Emma haluaa lisätä taidehistorian tajua Espoon modernin taiteen museo on uusilla 5 000 neliön näyttelytiloillaan Suomen suurin taidemuseo. Se esittelee modernia taidetta sen 1800-luvun juurilta nykytaiteeseen.

Avajaisia varten perusnäyttelyyn poimittiin teoksia 1900-luvun alkupuolelta nykypäivään. Näin tuetaan Emman johtoajatusta, jonka mukaan nykytaide kannattaa sijoittaa osaksi historiallista jatkumoa.

Avajaisissaan Emma tarjoaa myös neljä vierailevaa näyttelyä: mustasta neliöstään kuuluisaa Kazimir Malevitshia, muuta venäläistä avantgardea, Timo Kelarannan valokuvia sekä Shirin Neshatin valokuvia ja videoita iranilaisten naisten elämästä.

Kilpasilla shoppailun kanssa

Museonjohtaja Markku Valkosen mukaan Emma ei kilpaile Helsingin suurten taidemuseoiden, Ateneumin ja Kiasman, kanssa.

Sen sijaan hän uskoo, että kaikki museot kisaavat ihmisten vapaa-ajasta harrastusten ja esimerkiksi shoppailun kanssa.

Tässä kilvassa uutta taidemuseota auttaa se, että Wee-Gee-talossa on Emman lisäksi neljä muuta museota: lelumuseo, kellomuseo, vieraiden kulttuurien museo ja Espoon historian museo. Lisäksi talossa toimii muun muassa galleria ja kuvataidekoulu.