1. yle.fi
  2. Uutiset

Pop-uutiset 13.10.2006

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Legendaarinen CBGB-klubi sulkee ovensa New Yorkin legendaarinen musiikkiklubi CBGB sulkee ovensa 33:n toimintavuoden jälkeen. Amerikkalaisen punk-aallon esilletuoneen klubin viimeinen keikkailta on sunnuntaina. CBGB laitetaan kiinni, koska talon omistaja ja klubin pitäjä Hilly Kristal eivät päässeet sopuun korotetusta vuokrasta. Kristal aikoo avata uuden CBGB-klubin Las Vegasiin. Vanhalta klubilta hän aikoo ottaa mukaansa kaiken mahdollisen irti lähtevän kuten pisuaarit. CBGB-klubilta ovat ponnistaneet yleisön tietoisuuteen muiden muassa The Ramones, Talking Heads, Patti Smith ja Blondie. Viimeisen viikon aikana klubilla esiintyvät esimerkiksi Patti Smith ja Blondie-bändistä tuttu Debbie Harry. Viime vuonna CBGB-klubin jatkoa yritettiin turvata monin keinoin. Jopa New Yorkin pormestari Michael Bloomberg tarjosi välitysapua vuokrakiistassa, koska hänen mielestään klubi on yksi kaupungin instituutioista. Vuonna 1973 perustetun klubin koko nimi on CBGB OMFUG. Se tulee sanoista country, bluegrass, blues and other music for uplifting gormandizers eli vapaasti suomennettuna kaikenlaista musiikkia mieltäylentävään herkutteluun. Kidman avaa Rooman elokuvafestivaalin Rooman kansainvälinen elokuvafestivaali käynnistyy tänään ensimmäistä kertaa. Tapahtuman avajaiselokuvana nähdään Nicole Kidmanin tähdittämä Fur. Rooman elokuvafestivaali on saanut paljon kritiikkiä etukäteen lähinnä siksi, että se pidetään vain kuukausi Venetsian elokuvajuhlien jälkeen. Maailman vanhin elokuvafestivaali ei ole kuitenkaan pitänyt uutta tapahtumaa uhkana. Venetsian festivaalijärjestäjä tokaisi taannoin, että Roomassa näytetään sellaisia elokuvia, joita Cannesin tai Venetsian festivaaleille ei ole kelpuutettu. Rooman tapahtumajärjestäjien mielestä tämä loukkaa elokuvantekijöitä, joiden töitä esitetään heidän festivaalillaan. Myös Nicole Kidman joutui arvostelun kohteeksi päätettyään osallistua Rooman elokuvatapahtumaan. Kidmanin lisäksi Italian pääkaupunkiin saapuvat Hollywood-tähdistä muun muassa Leonardo DiCaprio, Richard Gere ja Harrison Ford Juhlien kilpailusarjassa on 16 osanottajaa, joista yksikään ei ole Yhdysvalloista. Rooman filmijuhlien aattona skottinäyttelijä Sean Connery sai palkinnon elämäntyöstään. Tapahtumassa esitetään 13 Connoryn elokuvaa, muun muassa Clydejoen laivanrakennusteollisuudesta kertova mustavalkoinen dokumentti vuodelta 1969. Sitä ei ole koskaan esitetty muualla kuin Skotlannissa. Nalle Puh täyttää 80 vuotta Satuhahmo Nalle Puh täyttää huomenna lauantaina 80 vuotta. Ensimmäinen karhusta kertova kirja julkaistiin Isossa-Britanniassa 14. lokakuuta vuonna 1926. Nalle Puhin ja hänen kotialueensa Puolen hehtaarin metsän loi englantilainen kirjailija Alan Alexander Milne (1882-1956). Esikuvina Risto Reippaalle ja Nalle Puhille olivat kirjailijan poika Christopher Robin ja tämän lelukarhu Winnie the Pooh. Taiteilija E. H. Shephardin kuvittamat Nalle Puh -kirjat saavuttivat nopeasti maailmanlaajuisen suosion. Suomalaiskodeissa Milnen lastenkirjoja on luettu vuodesta 1934 lähtien. Juhlavuonna Disneyn Nalle Puh -sarjakuva uudistuu, sillä Puhin ystävä Risto Reipas korvataan tytöllä. Yhtiön mielestä ajattomat hahmot kaipaavat rinnalleen jotain uutta, mitä vain uusi hahmo voi tarjota. Muutoin Disney aikoo säilyttää Puolen hehtaarin metsän asukkaat ennallaan. Jadesoturi ensi-iltaan Suomessa AJ Annilan ohjaama fantasiaa ja kung-fua yhdistävä elokuva Jadesoturi saa tänään Suomen ensi-iltansa. Jadesoturi on ensimmäinen suomalainen elokuva, joka pääsee teatterilevitykseen myös Kiinassa. Kalevalan inspiroima tarina yhdistää suomalaisen ja kiinalaisen mytologian, ja elokuvan tapahtumat kulkevat rinnakkain nykypäivän Suomessa ja muinaisessa Kiinassa. Elokuvan sai maailman ensiesityksensä Toronton kansainvälisillä filmijuhlilla syyskuussa. Paholainen pukeutuu Pradaan viikon katsotuin Viikko sitten ensi-iltaan tullut Paholainen pukeutuu Pradaan oli viikon katsotuin elokuva Suomessa 24 000 katsojalla. Toiseksi eniten katsojia keräsi animaatio Autot, jonka näki 13 000 ihmistä. Leffan on pian nähnyt jo 200 000 suomalaista. Kolmanneksi katsotuin tällä viikolla oli animaatio Yli laidan 12 400 katsojalla. Disney raivostui Mikki Hiiri -seksivideosta Suuryhtiö Disney on raivostunut videosta, joka oli nähtävillä internetin YouTube.com -sivustolla. Videolla Disneyn suosikkihahmot Mikki Hiiri, Minni ja Hessu näyttävät harrastavan seksiä. Asiaa tuskin parantaa sekään, että video on kuvattu Disneyland Paris -huvipuistossa. Kuvaus oli tehty huvipuiston alueella, joka ei ole avoinna yleisölle. YouTube on jo poistanut siimahännän ja kumppanien esityksen sivustoltaan. Timberlake vankasti listakärjessä USA:ssa Justin Timberlake jatkaa jo seitsemättä viikkoa Yhdysvaltojen singlelistan kärjessä kappaleellaan SexyBack. Samaan aikaan hänen uusin sinkkunsa My Love on jo noussut listan sijalle 13. Kakkostilan tällä viikolla säilyttää Ludacris featuring Pharrell biisillä Money Maker. Kolmantena on rockbändi Hinderin kappale Lips of an Angel. Singlelistan yhdeksänneksi nousee Weird Al Yankovicin biisi White & Nerdy. Sijoitus on Yankovicille ensimmäinen Yhdysvaltojen singlelistan top10:ssä hänen urallaan. Stingiltä luuttualbumi renessanssin hengessä

Kesällä Pori Jazzin kunkkuna häärinyt Sting julkaisee uuden albumin. Songs From The Labyrinth -pitkäsoitto tulee myyntiin 18. lokakuuta.

Entinen Police-pomo on edennyt uutuuslevyllään varsin kauas rocksoundista. Albumi koostuu täysrenessanssin ajan säveltäjän John Dowlandin luuttumusiikista.

-Dowland oli ensimmäinen englantilainen laulaja/lauluntekijä, josta tiedämme. Minulle nämä ovat 1600-luvulla kirjoitettuja poplauluja, Sting on linjannut.

Albumin nimeksi tiettävästi ehdotettiin Dostojevskiltä lainattua titteliä Karamazovin veljekset. Näin siksi, että Stingin kanssa lauluja levyllä esittää bosnialainen luuttuvirtuoosi Edin Karamazov.

Stingin uutuuden julkaisee levy-yhtiö Universalin klassisen musiikin levymerkki Deutsche Grammophon.

Lue seuraavaksi