1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. luonto

Kambodzhan miinanraivaus kärsii rahapulasta

Miinanraivaus Kambodzhassa kärsii rahapulasta, sillä ulkomailta tuleva apu on vähentynyt roimasti. Tänä vuonna Kambodzhan miinanraivauskeskuksen CMAC rahoitus on supistunut viidenneksellä.

Virasto saa 95 prosenttia rahoistaan ulkomailta.

Miinanraivauksen rahoitusta leikattiin reippaasti myös edellisenä vuonna. Kansainvälisen miinakieltokampanjan mukaan miinanraivaus sai rahaa Kambodzhan hallitukselta ja ulkomailta 25,6 miljoonaa dollaria (20,4 miljoonaa euroa), kun edellisvuonna summa oli 41,7 miljoonaa dollaria (33,2 miljoonaa euroa).

Kambodzhan maaperässä on sisällissodan jäljiltä edelleen miljoonia miinoja ja muita räjähtämättömiä ammuksia huolimatta siitä, että niitä on raivattu ahkerasti 1990-luvun alusta lähtien. Miinat surmaavat tai vammauttavat keskimäärin kaksi kambodzhalaista päivässä.

Ne myös haittaavat pahoin maan kehittämistä, sillä miinoja on laajalla alueella sekä metissä että riisipelloilla. Ihmiset tarvitsisivat maaperän käyttöönsä hankkiakseen ruokaa ja polttopuuta, toteaa miinauhrien parissa työskentelevä Ognjen Predja.

Muun muassa rahoituksen puutteen vuoksi Kambodzhan ei uskota saavuttavan tavoitettaan, jonka mukaan miinat olisi raivattu vuoteen 2010 menenssä. Predja sanoo, että optimistisen arvion mukaan työhön tarvitaan vielä kymmenen vuotta.

CMAC:n edustaja Khem Sophoan puolestaan arvioi, että miinanraivaus voi kestää jopa vuoteen 2020 asti.