Kanadaan perustetaan valtava luonnonpuisto

Kanadan hallitus ja maan alkuperäisväestöä edustavat ryhmät ovat päässeet sopimukseen kymmenien tuhansien neliökilometrien kokoisen alueen suojelemisesta.

luonto

Suojeltavalle, Ison Orjajärven itäpuolella sijaitsevalle alueelle on tarkoitus perustaa valtava luonnonpuisto. Puisto tulee olemaan kooltaan lähes neljä kertaa maailman vanhimman kansallispuiston, Yhdysvaltain Yellowstone Parkin suuruinen.

Kanadan ympäristöministeri Rona Ambrose pitää sopua ratkaisevana askeleena Kanadan kulttuurisen perinnön säilyttämiselle.

Konservatiivihallitukseen usein penseästi suhtautuneet ympäristöjärjestöt kiittelivät päätöstä. Niiden mukaan Kanadan havumetsien suojeleminen on maan luonnonvaraisten eläinten elinehto.

Sopimuksen osapuolet lupasivat myös tutkia mahdollisuuksia rajoittaa muiden alueiden käyttämistä timanttien ja uraanin louhimiseen. Kanadan luoteisosien louhinta on lisääntynyt sen jälkeen, kun alueelta löydettiin timanttiesiintymiä vuonna 1991.

Alle kahdessa vuosikymmenessä maasta on tullut maailman kolmanneksi suurin timanttien toimittaja.

Lähteet: YLE24