Kaurismäki kieltäytyy Oscar-ehdokkuudesta

Elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki ei halua, että hänen elokuvaansa Laitakaupungin valot tarjotaan Suomen viralliseksi Oscar-ehdokkaaksi. Kaurismäki on ilmoittanut asiasta Suomen Filmikamarin toimitusjohtajalle Raija Nurmiolle.

kulttuuri

Laitakaupungin valot tuottanut ja ohjannut Kaurismäki soitti Nurmiolle asiasta tiistaina. Ilman Kaurismäen suostumusta elokuva ei voi pyrkiä Oscar-kilpaan. Kaurismäen tuotantoyhtiön Sputnikin tuotantopäällikön Ilkka Mertsolan mukaan Kaurismäki haluaa vetäytyä kilpailusta Yhdysvaltojen nykyisen hallinnon ja sen politiikan takia. Kaurismäeltä tai tuotantoyhtiöltä ei kysytty suostumusta Suomen ehdokkaaksi etukäteen, eikä Kaurismäki ehtinyt reagoida asiaan oma-aloitteisesti aikaisemmin elokuvansa markkinointikiertueen vuoksi, Mertsola selittää. Uutta suomalaiselokuvaa ei enää ehdi valita Filmikamari valitsi Kaurismäen elokuvan Suomen Oscar-tarjokkaaksi syyskuussa. Tämä ei vielä tarkoittanut, että filmi olisi jo päässyt kisaamaan Oscar-palkinnosta. Oscar-gaalaan asti päätyvät vieraskieliset elokuvat valitaan eri maiden ehdotuksista, ja lopullinen lista julkistetaan tammikuussa. Elokuva-alan ammattilaisista koostuva Suomen Oscar-raati teki valintansa nähtyään 13 valintakriteerit täyttävää suomalaista näytelmäelokuvaa: Duudsonit elokuva, FC Venus, Keisarin salaisuus, Kummelin Jackpot, Laitakaupungin valot, Lupaus, Matti, Onni von Sopanen, Riisuttu mies, Saippuaprinssi, Tyttö sinä olet tähti, Unna ja Nuuk sekä Valo. Nyt on liian myöhäistä valita Laitakaupungin valojen tilalle jokin toinen elokuva, joten tänä vuonna Suomesta ei ole elokuvaa pyrkimässä Oscar-mittelöihin. Kaurismäen edellinen elokuva oli Oscar-ehdokkaana Laitakaupungin valot on Kaurismäen niin kutsutun Suomi- tai syrjäytymistrilogian päätösosa. Sen päähenkilö on yksinäinen yövartija Koistinen, joka joutuu rikollisjoukon höynäyttämäksi. Filmi sijoittuu Helsingin Ruoholahteen. Suomalaisista elokuvista vain Kaurismäen samaiseen trilogiaan kuuluva Mies vailla menneisyyttä on päässyt ulkomaisten elokuvien Oscar-finaaliin. Näin kävi alkuvuonna 2003, jolloin palkittiin pääosin vuonna 2002 valmistuneita elokuvia. Tuolloin Kaurismäki ei osallistunut Oscar-gaalaan protestina Yhdysvaltojen Irak-politiikalle. Jörn Donner on ainoa suomalainen Oscar-voittaja. Hän sai Oscarin parhaan ulkomaisen elokuvan tuottajana Ingmar Bergmanin elokuvasta Fanny ja Alexander (1983

Lähteet: YLE24