Huippuvirkamiesten tehtäväkierrosta sopu

Hallitus on viimein päässyt sopuun esityksestä valtion huippuvirkamiesten tehtäväkierrosta. Eduskunnan pitäisi saada esitys käsiteltäväkseen viikon kulttua.

Kotimaa

Hallituksen esityksen mukaan valtion 130:n ylimmän virkamiehen tehtävät muuttuisivat määräaikaisiksi. Uudistus koskisi muiden muassa ministeriöiden kansliapäälliköitä ja valtion virastojen ylintä johtoa.

Huippuvirkamiehet nimitettäisiin tehtäväänsä viideksi vuodeksi, jonka jälkeen he olisivat pääsääntöisesti velvollisia siirtymään toisiin tehtäviin. Virkamies kuitenkin voitaisiin määrätä samaan tehtävään myös uudelleen.

Tavoitteena on silti, että viiden tai viimeistään kymmennen vuoden kuluttua löydettäisiin uusi haasteellinen tehtävä.

Kierron tarkoituksena on parantaa johtamisen laatua ja ehkäistä tehtäviin kyllästymistä.

Päähallituspuolueilla on ollut epäilyjä uudistuksen käytännön toteutuksesta. Esitys jäi pöydälle viimeksi kuun alussa.

Lähteet: YLE24