1. yle.fi
  2. Uutiset

Myrkkyjätekuljetukset Norsuunluurannikolta Ranskaan alkoivat

Hollantilaisen Probo Koala -aluksen Norsunluurannikolle elokuussa tuomaa myrkkyjätettä on ryhdytty kuljettamaan Ranskaan. Ensimmäinen neljästä jätelastista lähti eilen MN Toucan -aluksen mukana Abidjanista Norsunluurannikolta kohti Le Havrea Ranskaa.

Ulkomaat

Matkan Le Havreen arvioidaan kestävän noin 1,5 viikkoa. Ranskassa jäte viedään käsiteltäväksi Salaiseen Koillis-Ranskaan.

Vaarallisen jätteen käsittelyyn erikoistunut ranskalainen Tredi International -yhtiö on sopinut Norsunluurannikon hallituksen kanssa puhdistavansa jätteen, joka vietiin elokuun puolivälissä 17 kaatopaikalle Abidjanissa. Yhtiö kertoo siirtäneensä pois noin 5 000 tonnia myrkkyjätteen saastuttamaa maata ja työ jatkuu vielä kahdessa kohteessa. Jätteet käsitellään Ranskassa. Myrkkyjätettä syytetään Abidjanissa kymmenen ihmisen kuolemasta ja kymmenien tuhansien sairastumisesta. Kriisiä hoitavan Norsunluurannikon hallituksen komitean johtaja Safiatou Ba N'daw huomauttaa, etteijätteen vienti maasta vielä merkitse, että kriisi olisi ohi. Tämän jälkeen on vielä puhdistettava muun muassa maaperä. Norsunluurannikolla on vangittu seitsemän ihmistä myrkkyskandaalin tutkimusten yhteydessä. Kolme on Probo Koalan omistavan hollantilaisen Trafigura-yhtiön edustajia ja neljä norsunluurannikkolaisia viranomaisia. Rikostutkimukset on aloitettu myös Hollannissa ja Virossa, jossa Probo Koalaa tutkittiin myrkkyepäilyjen takia kolmen viikon ajan. Hollantilainen asianajaja on myös nostanut Trafiguraa vastaan vahingonkorvauskanteen norsunluurannikkolaisten uhrien puolesta. Trafigura on puolustautunut sanomalla, että se jätti jätteensä Abidjanissa norsunluurannikkolaisen yhtiön käsiteltäväksi, mutta yhtiö dumppasikin sen kaatopaikoille. Uhreja edustava asianajaja kuitenkin huomauttaa, että Trafiguran olisi pitänyt tietää, ettei Norsunluurannikolla ole välttämättä laitoksia jätteen käsittelyyn. Trafigura yritti alun perin viedä myrkkylastinsa Hollantiin ja sen jälkeen Nigeriaan, mutta ei päässyt paikallisten yhtiöiden kanssa sopuun myrkyn hävittämisestä. Sen jälkeen yhtiö vei lastinsa Norsunluurannikolle. AP, Reuters, YLE24

Lue seuraavaksi