Verovilppi kuohuttaa kiinteistönvälitysalaa

Kiinteistöalalla ilmennyt verovilppi kuohuttaa välitystoimistoja. Suuret ketjut tuomitsevat väärinkäytökset ja uhkaavat potkuilla veronkiertoon syyllistyvää yrittäjää. Kymmenissä verotarkastuksissa on löydetty useita tapauksia, joissa osa välittäjien palkasta on maksettu kilometrikorvauksina.

Kotimaa

Osa välitystoimistoista antaa auton välittäjiensä käyttöön talon puolesta. Näissä yrityksissä ei synny mahdollisuuttakaan veronkiertoon tekaistuilla kilometrikorvauksilla. Tällaisten yritysten johtajille kilpailijoiden verotarkastukset ovat hunajaa.

- Toivottavasti tämä tarkastus on niin laaja, että asia saadaan kerralla kuntoon. Eivät yritykset voi tällä lailla toimia ja saavuttaa epätervettä kilpailuetua, sanoo Huoneistokeskuksen toimitusjohtaja Risto Kyhälä.

Verottaja ei kerro mihin yrityksiin tai edes minne päin Suomea tarkastuksia on tehty.

Kohu alkoi keväällä Habitan entisen välittäjän väitteistä YLEn A-talk-ohjelmassa. Habitan toimitusjohtaja kertoo, että Habitassa on tehty verotarkastusta kuten aiempinakin vuosina, mutta se on kesken, eikä sitä voi kommentoida.

Hän kiistää, että yhtiö maksaisi systemaattisesti väärin perustein kilometrikorvauksia tai että yhtiön johto olisi tiennyt mahdollisista väärinkäytöksistä.

Kiinteistömaailmasta puolestaan kerrotaan, että sen ketjuun on osunut kaksi tarkastusta. Toimitusjohtaja Paavo Aunolan mukaan asiaa on tutkittu Helsingissä kahdessa verotarkastuksessa, mutta mitään huomautettavaa ei ole ilmennyt.

Kiinteistömaailma-ketjussa osa yrittäjistä antaa välittäjilleen työsuhdeautot, osa maksaa kilometrikorvauksia. Verotarkastuksessa kiinni jäävälle yrittäjälle ketjun toimitusjohtaja osoittaisi ovea.

- Kyllä laittomuuksista joutuu tilille. Kiinteistömaailma-ketjussa se tarkoittaisi varmastikin ketjusta pois sulkemista, Aunola arvioi.

Verohallinnon tarkastuspäälliköt kokoontuvat päättämään kiinteistöalan verosotkun jatkotoimista marraskuun lopulla.

Lähteet: YLE24