1. yle.fi
  2. Uutiset

Pop-uutiset 1.11.

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Rasmuksen Lauri tienasi lähes miljoonan Rasmus-yhtyeen laulusolisti Lauri Ylönen kuuluu Suomen sadan rikkaimman joukkoon, kun verrataan valtionverotuksen ansiotuloja. Ylönen ansaitsi viime vuonna noin 920 000 euroa. Hän ohitti reippaasti esimerkiksi Stora Enson toimitusjohtajan Jukka Härmälän ja Suomen Pankin pääjohtajan Erkki Liikasen. Ylösen sijoitus palkkatilastossa on 78, mikä on huomattava saavutus suomalaiselta muusikolta tai taiteilijalta yleensäkään. Viime vuonna sadan eniten palkkaa saaneen joukkoon ei mahtunut yhtään kulttuurialan toimijaa. HIM:n keulakuva Ville Valo keräsi palkkatuloja runsaat 376 000 ja Apulannan Toni Wirtanen yli 345 000. Ansiotulojen lisäksi käytettävissä oleviin tuloihin vaikuttavat muun muassa pääomatulot ja varallisuus. Niitä ei ole tässä vertailussa huomioitu. Kotimaiset elokuvat vetävät yleisöä Kotimaiset elokuvat ovat keränneet tänä vuonna runsaasti ihmisiä elokuvateattereihin. Lokakuun loppuun mennessä suomalaiselokuvilla on ollut jo yli 1,4 miljoonaa katsojaa, eli puoli miljoonaa katsojaa enemmän kuin koko viime vuonna. Kaikista elokuvakäynneistä kotimaiset elokuvat muodostivat neljänneksen, keväällä osuus oli hetkittäin jopa puolet. Tämän vuoden ylivoimaisesti katsotuin kotimainen on ollut Matti. Seuraavina ovat Kummelin Jackpot sekä FC Venus. Kaiken kaikkiaan elokuvissakäynnit ovat lisääntyneet noin viidenneksellä viime vuodesta. Trio Niskalaukaus lopettaa lopullisesti Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus lopettaa toimintansa. Kaksi vuotta sitten keikkatauolle jäänyt yhtye ei enää palaa studioon eikä esiintymislavoille. Niskalaukaus-leirissä perustellaan lopettamispäätöstä sillä, että kokoonpano ansaitsee mieluummin arvokkaan lopun kuin hapuilevan jatkon tai tyytymisen vanhan toistamiseen. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus ehti uransa aikana hankkia useita platina- ja kultalevyjä sekä Emma-patsaita. Kaikki yhtyeen jäsenet jatkavat kuitenkin tahoillaan musiikin tekemistä. Doctor Who putsasi pöydän NTA-gaalassa Scifidraama Doctor Who kahmi palkintoja Britannian National Television Awards -gaalassa. Ylen TV2:ssakin nähtävä sarja äänestettiin suosituimmaksi draamaksi, ja lisäksi Doctor Whon päätähdet Billie Piper ja David Tennant palkittiin suosituimpina näyttelijöinä. Eilen Lontoossa järjestetyn gaalan muita menestyjiä olivat muun muassa Big Brother, Pelkokerroin sekä Top Gear. Yleisöäänestyksellä valittavia National Television Awaradseja pidetään Britannian toiseksi tärkeimpinä televisiopalkintoina heti Baftojen jälkeen. Soderbergh tekee elokuvan Che Guevarasta Elokuvaohjaaja Steven Soderbergh ohjaa kaksi filmiä Ernesto Che Guevarasta. Soderbergh aikoo kuvata elokuvat peräperää. Filmit kertovat Kuuban vallankumouksen sankarin elämäntarinan. Guevaraa esittää filmeillä puertoricolainen Benicio Del Toro. Hänet nähtiin myös Soderberghin leffassa Traffic, joka toi sekä ohjaajalle että Del Torolle Oscar-palkinnot vuonna 2000. Ensimmäisen Che-elokuvan nimeksi tulee The Argentine ja toinen saa nimen Guerrilla.

Lue seuraavaksi