Sähköviat vaivaavat Kaakkois-Suomessa

Runsaat lumisateet ovat aiheuttaneet ongelmia sähkönjakelussa Itä- ja Kaakkois-Suomessa. Paikoin sähköt ovat olleet poissa jopa vuorokauden.

Kotimaa

Runsaan lumisateen aiheuttamat sähkökatkot vaivaavat edelleen Kaakkois-Suomea.

Eniten sähkökatkoksia on Lappeenrannan Energian alueella. Ilman sähköä on noin 500 kotia. Yhtiö on saanut korjaustöihin apua armeijalta. Armeijan kulkuneuvot ovat kuljettaneet metsureita lumen valtaamissa metsissä.

Kymenlaakson Sähkön jakelualueella ilman sähköä on noin sata kotia. Punkaharjulla ja Vaahersalossa, Etelä-Savossa on ilman sähköä on noin 50 Suur-Savon sähkön asiakasta.

Katkot ovat vaikeuttaneet elämää monin paikoin. Esimerkiksi Etelä-Karjalassa Luumäellä aamulla sähköttä oli noin 800 taloutta. Pahimmillaan ilman sähköä on oltiin yli vuorokauden.

Lemin kunta joutui lumimyräkän takia aamupäivällä täydelliseen mottiin. Lemissä oli samanaikaisesti sähköt, tietoliikenne- ja puhelinyhteydet poikki. Myöskään puhdasta vettä ei saatu ja viemäröinti ei toiminut. Osa vioista on jo saatu korjattua.

Tilanne on ollut monin paikoin epätoivoinen, koska sähkökatkoksia tuli varsinkin yön aikana koko ajan lisää. YLE24

YLE24 Laivavuoroja peruttu myrskyn takia (siirryt toiseen palveluun)