Liikenne takunnut idässä ja kaakossa

Kova lumentulo ja sähkökatkot ovat kiusanneet juna- ja tieliikennettä idässä ja kaakossa. Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen (sd.) on huolestunut VR:n ongelmasumasta. Rajanylityspaikkojen rekkajonot ovat paisuneet ja vaarantavat jo pelastuslaitosten hälytysajoa.

Kotimaa

VR:n mukaan junat olivat iltapäivällä myöhässä Karjalan radalla puolesta tunnista tuntiin. Pahiten eli yli neljä tuntia myöhässä ovat olleet Venäjältä Helsinkiin matkanneet junat.

Kaatuneet puut Kouvola - Joensuu-väliltä on raivattu, mutta voimakkaan tuulen ja lumisateen vuoksi myöhästymisiin on syytä varautua. Tähän saakka junilla on kestänyt Joensuun ja Helsingin välillä puolesta tunnista tuntiin tavanomaista kauemmin. Tavaraliikenne Karjalan radalla on ollut lähes kokonaan pysähdyksissä. Huovinen huolestunut ongelmasumasta Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen (sd.) on huolestunut rautatieliikenteen viimeaikaisista ongelmista. Huovinen aikoo keskustella niistä VR Osakeyhtiön ja Ratahallintokeskuksen kanssa. Huovinen on saanut VR:ltä ja Ratahallintokeskukselta aiemmin pyytämänsä selvitykset monista peräkkäisistä ongelmatilanteista. Liikenneministeri haluaa kuitenkin vielä keskusteluin varmistua siitä, että liikenteen varmuuden takaamiseksi on tehty kaikki voitava, liikenne- ja viestintäministeriö tiedotti torstaina. Huovinen muistuttaa, että sekä VR että valtio ovat investoineet raideliikenteeseen tuntuvasti. Virolahdella liikenneonnettomuus

Huono sää haittaa myös maantieliikennettä. 7-tie on tukossa Haminasta itään rekkajonon ja huonon kelin vuoksi.

Kymenlaaksossa Virolahdella sattui torstaiaamuna liikenneonnettomuus, jossa on mukana linja-auto. Linja-auto törmäsi rekkaan Virojoen ja Miehikkälän välillä. Bussissa oli 9 matkustajaa, joista osa loukkaantui lievästi.

Useat kymmenet ojaanajot ja rekkojen aiheuttamat tukokset teillä ovat pitäneet puolestaan Lappeenrannan poliisin kiireisenä. Rekkoja on ollut jumissa ympäri kaupunkia. Lumi on tukkinut kevyen liikenteen väyliä ja jalankulkijat joutuvat paikoin liikkumaan ajoradalla. Raja-asemat tukossa

Rajanylityspaikkojen rekkajonot ovat paisuneet ja vaarantavat jo pelastuslaitosten hälytysajoa. Nuijamaan raja-asema on suljettu, koska tiestöä ei ole saatu aurattua Venäjän puolella.

Nuijamaan raja-aseman mukaan Venäjän puolella suurin rekkasuma oli saatu purettua iltapäivällä. Suomesta Venäjän puolelle on mennyt lisää auraus- ja hinauskalustoa.

Toiveissa on, että raja saadaan avatuksi tämän vuorokauden puolella. Rajanylitysliikenne on ollut Venäjän rajavartiopalvelun pyynnöstä kokonaan suljettu eilisillasta lähtien.

Svetogorskin raja-asemalla liikenne on suljettu rekoilta. Vaalimaalla raja on auki, mutta rekkoja seisoo rajalta Haminaan asti. Puolenpäivän jälkeen rekkaliikenne Haminan ja Vaalimaan välillä oli pysähdyksissä molempiin suuntiin. Pituutta jonolle kertyi jopa 40 kilometriä.

Henkilöautot ohjataan tällä hetkellä kulkemaan kiertotietä Klamilan museotien kautta. Haminan poliisi purkaa parhaillaan pahinta rekkasumaa Klamilan risteyksen kohdalla. Poliisin mukaan rekat eivät pääse etenemään, ennen kuin toinen kaista saadaan auki.

Torfjanovkassa Suomeen pääsyä odottaa 20 kilometrin rekkajono. Myös sähkökatkokset ovat vaikeuttaneet tiedonkulkua raja-asemien välillä.

Lähteet: YLE24