Viittomakielisten lasten määrä vähenee

Kuulovammaisille tehtävät sisäkorvan implanttileikkaukset ovat vähentäneet viittomakieltä käyttävien lasten määrää.

Kotimaa

Sisäkorvaistutteen saaneista lapsista tehty laaja kartoitus osoittaa, ettei kolmasosa implantin saaneista lapsista käytä lainkaan viittomia. Pääasiallisena kielenä se on noin 14 prosentilla. Loppuosa on kaksikielisiä eli lapsi käyttää sekä puhuttua että viitottua kieltä.

Myös erityiskoulua käyvien lasten määrä on vähentynyt leikkausten myötä. Erityiskoulua käyvien määrä on laskenut viidenneksellä lasten siirtyessä yleisopetukseen.

Vaikeasti kuulovammaisten lasten perheiden, keskussairaaloiden ja järjestöjen verkoston, Satakieliohjelman, teettämä tutkimus perustuu 164 lapsen tilanteeseen viime vuonna.

Istutteella korvataan sisäkorvan puuttuvaa tai vajavaista toimintaa. Tarkoituksena on mahdollistaa äänten kuuleminen.

Suomessa tehtiin ensimmäinen implanttileikkaus vaikeasti kuulovammaiselle lapselle vuonna -97. Viime vuoden loppuun mennessä leikkaus oli tehty 164:lle lapselle. Istutteen saa noin 80 prosenttia vaikeasti kuulovammaisena syntyvistä. Sisäkorvaistute pyritään asettamaan lapselle alle 3-vuotiaana.

Lähteet: YLE24