1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Ortegasta tulossa Nicaraguan presidentti

Maailman köyhimpiin valtioihin lukeutuvassa Nicaraguassa sandinistijohtaja Daniel Ortega on voittamassa sunnuntaiset presidentinvaalit suoraan ensimmäisellä kierroksella, kertovat alustavat tulokset.

Ulkomaat

Vaaliviranomaisten mukaan Ortega on saanut 40,1 prosenttia äänistä, kun äänet oli laskettu kahdessa viidesosassa äänestyspaikoista. Ääntenlaskennassa toisena olevan konservatiiviehdokkaan Eduardo Montealegren ääniosuus on 32,7 prosenttia.

Tullakseen valituksi ensimmäisellä kierroksella ehdokkaan on saatava 35 prosenttia äänistä ja viisi prosenttiyksikköä enemmän kuin toiseksi tullut.

Ortegan tukijat ovat jo aloittaneet vaalivoiton juhlinnan. Montealegre kuitenkin ilmoitti vielä iltapäivällä uskovansa, että vaaleissa järjestettäisiin toinen kierros.

Nicaraguan vasemmistohallintoa vuoteen 1990 saakka johtanut Ortega, 60, oli myös mielipidekyselyissä vaalien ennakkosuosikki. Hänen valintaansa on vastustanut muun muassa Yhdysvallat, joka tuki sandinistihallinnon aikana Nicaraguan oikeistolaisia Contra-kapinallisia.

Lähteet: AFP, Reuters, AP