Tutkimus syyttää Nepalin kuningasta väkivaltaisuuksista

Nepalin viimekeväisen demokratiamielenosoituksen murskaamista tutkinut ryhmä vaatii kuningas Gyanendran rankaisemista. Vaatimus on ainutlaatuinen maassa, jonka lainsäädäntö ei vanhastaan tunne mahdollisuuksia kuninkaan rankaisemiseen.

Ulkomaat

Tutkimusryhmän jäsenen mukaan pääministeri Girija Prasad Koirala on luvannut tukea tutkijoiden suosituksia.

Ainakin 22 ihmistä kuoli ja yli 5 000 haavoittui huhtikuussa Katmandussa, kun turvallisuusjoukot hajottivat mielenosoituksen, jolla vaadittiin kuningasta luopumaan yksinvallasta ja palauttamaan demokratia. Tutkimusraportissa väkivallasta syytetään kuninkaan lisäksi yli 200:aa poliitikkoa, virkamiestä, sotilasta ja poliisia.

Gyanendra oli keskittänyt vallan itselleen runsas vuosi aiemmin. Syyksi hän sanoi maolaiskapinan kukistamisen. Yksinvalta herätti laajan mielenosoitusliikkeen, ja kesällä parlamentti riisui kuninkaalta suurimman osan hänen valtaoikeuksistaan.

Hallitus ja maolaiset puolestaan solmivat sovun tänä syksynä. Rauhansopimus on määrä allekirjoittaa tiistaina. Sopimuksen mukaan maolaiset sulautuvat osaksi Nepalin poliittista järjestelmää ja saavat muun muassa edustajia hallitukseen ja parlamenttiin.

Lähteet: Reuters, AFP, YLE24

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus