1. yle.fi
  2. Uutiset

Budjettilisäyksiä luvassa eduskunnassa

Eduskunta lisää ystävyysseurojen, oikeuslaitoksen ja opiskelijoiden rahoitusta. Valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Matti Ahde sanoo, että hallituspuolueet tulevat esittämään määrärahalisäyksiä ensi vuoden budjettiin.

Kotimaan uutiset

Ahde muistuttaa, että eduskunnalla on mahdollisuus tehdä korotuksia ennen joulua talousarviokäsittelyn yhteydessä. Täydennysesityksen eduskuntakäsittely alkoi tiistaina.

Oppositiopuolueet arvostelevat hallitusta siitä, että se ei itse tehnyt lisäyksiä, kun se täydensi ensi vuoden budjettia. Oppositiopuolueet myös tivaavat, esittikö kulttuuriministeri Tanja Saarela korjauksia kulttuurimäärärahojen leikkauksiin.

Saarela puolusti aiemmin marraskuussa budjettiesitystään, joka leikkaa 1,8 euroa ystävyysseurojen ja kulttuurilehtien määrärahoja. Saarela sanoi tuolloin, että leikkaukset olivat tietoinen valinta.

Kunnat puolestaan saavat syksyn lisäbudjetista vain pienen lisäyksen harkinnanvaraisiin avustuksiin. Valtiovarainvaliokunnan enemmistö tyytyy hallituksen esittämään kahden miljoonan euron korotukseen.

Harkinnanvaraisten rahoitusavustuksen määrä kohoaa tänä vuonna yhteensä 28,5 miljoonaan euroon, jolla voidaan avustaa 50 - 60 kuntaa. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä esittää avustuspotin korottamista vielä kahdeksalla miljoonalla eurolla.

Tänä vuonna avustuksia ovat hakeneet etenkin keskikokoiset ja suuremmat kunnat ja haetut avustussummat ovat viimevuotista isompia. Viime vuonna jaettavana oli 40 miljoonaa euroa.

Eduskunnan ennakoidaan lisäävän ensi vuoden budjetin määrärahoja kaikkiaan noin 50 miljoonalla eurolla.

YLE24

Lue seuraavaksi