Nepalin hallitus ja maolaississit allekirjoittivat rauhansopimuksen

Nepalin monipuoluehallitus ja maolaiskapinalliset ovat allekirjoittaneet tiistaina historiallisen rauhansopimuksen. Sopimus päättää sissien 10 vuotisen kapinan, jossa yli 13 000 ihmistä on kuollut.

Ulkomaat

Sopimuksen mukaan kapinalliset muun muassa luovutttavat aseensa YK:n valvomiin tiloihin ja pääsevät osallistumaan väliaikaishallitukseen ja uuden perustuslain luonnosteluun.

- Sopimus päättää pitkän konfliktin, summasi Nepalin sisäministeri ja hallituksen pääneuvottelija Krishna Prasad Sitaula.

Sopimukseen päästiin kuukausien neuvotteluiden jälkeen. Kapinalliset ovat käyneet vuodesta 1996 lähtien aseellista taistelua Nepalin kuningashuoneen kaatamiseksi. Sissit ovat halunneet tehdä Nepalista tasavallan ja erottaa uskonnot valtiosta.

Kuningas Gyanendra on hallinnut maata tähän asti diktaattorin elkein. Hän on keskittänyt vallan itselleen ja kukisti muun muassa viimekeväisen demokratiamielenosoituksen väkivaltaisesti. Mielenosoittajat vaativat tuolloin kuningasta luopumaan yksinvallasta ja palauttamaan demokratian.

YLE24