1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Kansallisoopperan Jevgeni Oneginissa lauletaan venäjäksi brittiohjauksessa

Suomen Kansallisooppera aloittaa yhteistyön Lontoon Kuninkaallisen oopperan eli Covent Gardenin kanssa. Ensimmäinen yhteistuotanto on Pjotr Tshaikovskin ooppera Jevgeni Onegin, joka saa ensi-iltansa Kansallisoopperassa tämän viikon perjantaina.

kulttuuri

Jevgeni Oneginin ohjaus on tunnetun Shakespeare-ohjaajan Steven Pimplotin käsialaa. Kansallisoopperan lavalle teoksen on toteuttanut Elaine Kidd. Myös valaistus, lavastus ja puvustus tulevat myös Covent Gardenista, jossa tuotanto sai ensi-iltansa viime keväänä.

Yksi esityksen solisteista, sopraano Soile Isokoski, pitää ohjauksen eleettömyydestä.

- Pidän hillitystä brittityylistä. He ovat sanoneet, että etusija annetaan musiikille, eikä näyttämöllä tarvitse tulkita musiikkia liialla elehtimisellä. Joka sanaa ei tuoda ruumiinkielellä esille. Elaine Kidd on usein maininnut Jane Austenin romaanien ilmapiirin, kertoo Isokoski.

Teoksen kapellimestarina toimivan Mikko Franckin mukaan suurin ero Covent Gardenin toteutukseen on Helsingissä esiintyvien solistien korkea taso.

Isokosken lisäksi lavalla solistitehtävissä laulavat muun muassa Gabriel Suovanen, Anna-Lisa Jakobson ja Jorma Silvasti.

Isokoski laulaa Tatjanan osan ensimmäistä kertaa Kansallisooppera tekee Jevgeni Oneginin nyt ensimmäistä kertaa venäjän kielellä. Lisäksi Isokoski esiintyy Tatjanan roolissa ensi kertaa, ja kyseessä on hänen ensimmäisen venäjänkielinen oopperaroolinsa. Nuoren Tatjanan yhtäkkinen rakastuminen vanhempaan ja maailmaa nähneeseen mieheen on tilanne, josta löytyy esimerkkejä niin elävästä elämästä kuin kirjallisuudesta. Tatjanan pitkä kirjeaaria on haasteellinen laulettava ja vaatii syvää eläytymistä. - En voi verrata omia kokemuksiani Tatjanan tilanteeseen. Enkä ole koskaan mennyt niin pitkälle, että olisin kirjoittanut kirjeen salaiselle rakastetulle, sanoo Isokoski. Jevgeni Onegin torjuu Tatjanan melko tylysti, mutta toisaalta hän on hienotunteinen, eikä kerro kenellekään Tatjanan kirjeen sisällöstä. Niinpä Onegin palauttaa kirjeen aavistamatta, että itse myöhemmin tajuaa rakastavansa Tatjanaa. Yhteistyöllä kustannussäästöihin Oopperanjohtaja Erkki Korhosen mukaan yhteistyö on tuonut säästöjä. - Peruskustannuksissa säästetään, kun ne jaetaan jonkun toisen talon kanssa. Näin rahaa jää enemmän muuhun toteutukseen. Covent Gardenin osuus kuluista on 55 prosenttia, ja me maksamme loput. He maksavat enemmän, koska saivat ensi-illan meitä aikaisemmin. Jos tämä teos ostetaan vielä johonkin muuhun taloon, jaamme vuokratulot saman periaatteen mukaisesti, Korhonen selittää.

Lähteet: Radion kulttuuriuutiset, YLE24

Lue seuraavaksi