Lasten- ja nuorten kirjoista apua joulun odotukseen

Joulua odottaessa käy monelle aika pitkäksi. Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutti esittelee näyttelyssään kirjoja, joilla malttamista voi hieman avittaa.

kulttuuri

Tampereella sijaitsevan instituutin näyttelyssä Kirjan kanssa kohti joulua on esillä kolmisenkymmentä tuoretta joulukirjaa. Joukosta löytyy perinteisiä, mutta myös aivan uudesta näkökulmasta juhlaa lähestyviä. Tampereen yhteiskoulun lukiolaisten runoista on koottu antologia Jos haluat rakastaa minua joulun jälkeenkin, jonka avulla saa vihiä siitä, miten nuoret joulun kokevat. " Loskaa ja jäätä / Joulu tuoksuu / Olen allerginen kanelille", kirjoittaa Iiris Takala. Perinteisempiä, ystävyyttä, auttamista ja antamisen iloa korostavia kirjoja ovat muun muassa Hannu Tainan ja Inkeri Karvosen Pienen tontun ihmeellinen joulu ja Luboslav Palon Iloista joulua! Kaikenikäisille sopivat esimerkiksi Juha Itkosen Myydään mummo: tähdellinen kertomus ja Satu Koskimiehen ja Juha Virkkusen toimittama runokokoelma Lapsuuden joulu. Instituutti kertoo panneensa merkille, että uskonnnollisuus on kadonnut muista kuin uskonnollisten kustantajien kirjoista. Sen sijaan lähes kaikki kirjat ovat kotimaista alkuperää, mikä vihjaa siihen että joulun perinteet ovat edelleen hyvin kulttuurisidonnaisia. Kirjan kanssa kohti joulua on esillä Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutissa tammikuun 12. päivään saakka. YLE Uutiset Tampereen yhteiskoulun lukioilaisten joulurunoja: Jos haluat rakastaa minua minua joulun jälkeenkin (siirryt toiseen palveluun)