Ei elämästä selviä hengissä

Juice Leskinen (1950 - 2006) oli huutomerkki, kysymysmerkki ja ajatusviiva. Hän oli keskeinen osa suomalaista aikojen alusta alkanutta runoilija- ja sanoittajapyramidia, jossa seuraava sukupolvi aina seisoo edellisen hartioilla.

kulttuuri

Kaikki on suhteellista! -Ehdottomasti?

Näin kirjoitti runoilija Per Vers Juice Leskisen toisen pitkäsoittolevyn kannessa vuonna 1974 ja oli oikeassa, kuten Leskinen ja hänen sivupersoonansa useimmiten olivat. Kuvaavaa tuossa näennäisessä paradoksissa on se, että sanat tarkoittavat juuri sitä mitä ovatkin, merkityksen tuovat vasta välimerkit.

Vaikka Leskinen ei esimerkiksi Juha Vainio -pastississa Norjalainen villapaita tunnustanut olevansa ”jatkoa perinteen”, hänen tekstillisiä esikuviaan olivat Eino Leino, Lauri Viita, Reino Helismaa, samoin kuin hiljattain edesmennyt Jarkko Laine. Angloamerikkalaiselta puolelta vaikutuksen tekivät John Lennon ja Bob Dylan, joiden yksilöllinen anarkismi viehätti savolais-tamperelaista individualistia. Auktoriteettien ja vallankäyttäjien epäilijä Juice ei pitänyt auktoriteeteista, hän pilkkasi holhousyhteiskuntaa aina kuin vain sai tilaisuuden ja piti punaisia jalankulkuvaloja henkilökohtaisena pottuiluna. Väittelyjen aiheena muun muassa Mikko Alatalon kanssa olivat useasti liittojen roolit ja valta, jonka käyttäjiin Leskinen ei luottanut tippaakaan. Tätä suhtautumista ei ainakaan lieventänyt perättömään ilmiantoon perustunut huumepidätys, jota masinoi julkisuushakuinen syyttäjä. Naisten ihmettelijä Toinen Juicea määrittänyt asia olivat naiset, joita hän omien sanojensa mukaan ei koskaan oppinut täysin ymmärtämään. Esimerkiksi Harri Rinteen mukaan Juicen biisit voi jaotella eri naissuhteiden vaiheiden mukaan. Läheisiä muistelijoita on tässä ja muutenkin helppo uskoa, jos jättää huomiotta sen, että esimerkiksi sekä Veltto Virtanen että Mikko Alatalo väittävät molemmat olleensa ensimmäisiä, jotka kuulivat kappaleen nimeltä Syksyn sävel. Veltto tosin tarkentaa ”vain” olleensa kolmantena paikalla, kun kappale esitettiin naiselle, jolle se oli tehty. Miehisen maailman ja rakkautensa tunnot Juice avasi täysin ja häpeilemättä. Hän kertoi miltä tuntui kun epäonnistui, miten nauru sekoittui itkuun ja uho vaihtui hiljaiseksi alakuloksi, ilta puhdistavaksi aamuksi, känni kotiinmenokrapulaksi. Tampere-rockin suuri nimi Juice Leskinen on kuollut mediassa niin usein, että hänen menehtymisensä 24.11.2006 oli monelle yllätys. Terveys alkoi horjua jo 1980-luvun lopulla, mutta työ jatkui, vain esiintymis- ja levytystahti hiljeni. Levytysura kesti 33 vuotta, ja albumeja syntyi 26. Niiden myynti ylittää reilusti puolen miljoonan rajan. Lisäksi syntyi runoja, proosaa, pakinoita ja laulutekstejä muille. Jälkeen jäi uusi runokokoelma Kosket, joka ilmestyy tammikuussa. Suurimman suosion aallonharjalla Leskinen ratsasti 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa, jolloin myös kiertue-elämä oli aktiivisimmillaan. Kun Juicelta pyydettiin kerran lausuntoa Tampere-rockin synnystä, hän vastasi, että ei tiedä, koska ei ollut silloin Tampereella. – Olin keikalla, sanoi hän totuudenmukaisesti. Juicen keskeiseksi tuotannoksi nostetaan usein juuri tuon ajan Slam- ja Grand Slam -orkestereiden kanssa syntyneet tuotokset, erityisesti Tauko-levyt. Tästä Leskinen oli usein pahoillaan. Toisaalta hän ammattilaisena ymmärsi, miten julkisuus toimii. - Vaikka minä säveltäisin maailman loistavimman oopperan tai musikaalin, jota esitetään New Yorkissa ja Lontoossa 60 vuotta yhtäjaksoisesti, niin silti se mistä minut muistetaan, on Viidestoista yö ja Syksyn sävel. Älä sure, Jussi, siellä sateenkaaren päällä. Jätit suomalaiseen populaarikulttuuriin ihmisen pojan kokoisen jäljen. Enempää ei kukaan voi tehdä. Juha Roiha, Radio Suomi Kirjoittaja on populaarikulttuuria pitkään seurannut toimittaja Lue uutinen

Lähteet: Juice Leskinen on kuollut

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus