1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Litvinenkon murhan syy puhuttaa

Myrkytetyn entisen venäläisagentin Aleksandr Litvinenkon ystävä Andrei Nekrasov uskoo, ettei presidentti Vladimir Putin tilannut Litvinenkon tai toimittaja Anna Politkovskajan murhia. Nekrasov näkee murhien taustalla on Kremlin sisäisen valtakamppailun vuoden 2008 presidentinvaalien lähestyessä.

Ulkomaat

Suomessa vierailulla olevan elokuvaohjaaja Nekrasovin mielestä murhat hyödyttävät niitä tahoja, jotka haluavat lietsoa tilanteen epävakautta ja pakottaa Putinin tekemään tiettyjä päätöksiä. Kun esimerkiksi länsimaat arvostelevat Venäjää murhista, Putin joutuu ottamaan aiempaa tiukemman asenteen länttä kohtaan, Nekrasov sanoo.

Se taas hyödyttäisi hänen mukaansa sitä osaa Kremlin eliitistä, joka tukeutuu turvallisuuspalveluihin ja armeijaan.

Teoreettisesti voi sanoa, että murhat eivät hyödytä vain turvallisuuspalvelujen leiriä, vaan myös 1990-luvun oligarkkeja, Nekrasov arvioi.

1990-luvun kaoottisissa yksityistämisissä rikastuneet suurliikemiehet eli oligarkit pelkäävät, että täyteen valtaan noustessaan KGB-taustaiset miehet veisivät heiltä yhtiöt ja rahat. Teoreettisesti voisi siis sanoa, että oligarkeille olisi hyödyllistä mustamaalata Putinia ja muita KGB-taustaisia vallanpitäjiä ja kutsua läntää apuun, Nekrasov pohdiskelee.

Hän kuitenkin huomauttaa, että pelkkä motiivi ei kuitenkaan riitä, vaan pitää olla myös mahdollisuus, kyky ja halu tappaa.

Litvinenko syytti Putinia Litvinenko itse syytti myrkyttämisestään Putinia. Nekrasov kuitenkin uskoo, ettei Putin määrännyt murhaa. Putinille ei ollut hänen mielestään murhasta mitään hyötyä. Putinin oli varmasti erittäin epämukavaa istua Suomen pääministerin vieressä Helsingin huippukokouksessa, kun häneltä kysyttiin, murhauttiko hän Litvinenkon, Nekrasov toteaa. Hän uskoo, että Putin lavastettiin, mutta jatkaa, että poliittisesti tämä kantaa osan vastuusta. Kansalliskiihkoinen propaganda, jota Putin sietää ja joskus inspiroi, loi sen ilmapiirin, joka on johtanut Litvinenkon myrkytyksen tapaisiin murhiin, Nekrasov syyttää. Lontoossa maanpaossa asuva tshetsheenipoliitikko Ahmed Zakajev pitää myös Putinia vastuullisena Litvinenkon myrkyttämisestä. Zakajev sanoo saksalaislehti Frankfurter Allgemeinen haastattelussa, että Venäjän tiedustelupalvelu on kokeillut radioaktiivista Polonium-210 -myrkkyä aiemmin Tshetsheniassa. Gaidaria ei myrkytetty? Irlannissa ei uskota Venäjän entisen pääministerin Jegor Gaidarin sairastuneen radioaktiiviseen myrkytykseen. Gaidar tuupertui viime viikon perjantaina Irlannissa ollessaan esittelemässä uutta kirjaansa. Irlannin lehdistön mukaan maan lääkärit epäilevät Gaidarin oireiden johtuneen alkavasta suolistotulehduksesta. Irlannin terveysviranomaisten mukaan radioaktiivista säteilyä ei löytynyt yliopistosta, jossa Gaidar kävi eikä sairaalasta, joka häntä hoiti ennen siirtoa Moskovaan. Gaidarin kerrotaan jo voivan paremmin. YLEn radiouutiset, Reuters, AP, AFP, DPA

Lue seuraavaksi