Hyppää sisältöön

Tutkimus: kansainväliset yrityskaupat epäonnistuvat usein

Turun kauppakorkeakoulussa perjantaina tarkastetun väitöstutkimuksen mukaan yritykset eivät ole oppineet hallitsemaan kansainvälisten yritysostojen riskejä. Kaupoista yli puolet epäonnistuu.

Ylen Radiouutisten haastattelema kauppatieteitten maisteri Erkki Vuorenmaa on etsinyt kansainvälisten yritysostojen sudenkuoppia väitöstutkimuksessaan. Tutkijan mielestä TeliaSonera on hyvä esimerkki siitä, miten kahden yrityksen yhdistäminen voi käydä hankalaksi.

Vaikka TeliaSoneran kohdalla ei ole kyse sen vieraammasta maasta kuin Ruotsista, on yrityskulttuurissa eroja. Ruotsalainen neuvottelee mielellään, mutta suomalainen päättää mielummin nopeasti pienessä porukassa.

- Yrityksen sisälläkin voi tapahtua niin, että edelleen on kaksi yritystä yhdessä. Sitten nämä kansalliset intressit kilpailevat keskenään eikä lähdetä luomaan yhtä yrityskulttuuria, Vuorenmaa arvioi.

Vuorenmaa ei ole perin pohjin paneutunut TeliaSoneran tapaukseen väitöskirjassaan, vaan luupin alla on suuri suomalainen pörssiyritys, jota hän ei halua tutkimusaineiston suojelun vuoksi nimetä. Tulokset ovat tutkijan mielestä kuitenkin yleistettävissä vaikkapa TeliaSoneraan, joka nyt parsii organisaatiotaan kansainväliseen kuntoon.

Yritysostojen määrä kasvaa koko ajan kaupan kansainvälistyessä. Pienetkin yritykset hakevat jalansijaa kauempaakin kuin naapurivaltiosta.

Huolimatta siitä, että yritysostot ovat kasvaneet huomattavasti viime aikoina, niin edelleen näyttää siltä, ettei niiden onnistumisprosentti ole noussut.

Vuorenmaan mukaan ei ole lainkaan tavatonta, että kilpailevat yritykset löytävät ulkomailta saman ostokohteen - kuten Atria ja HK-Ruokatalo ovat nyt löytäneet Ruotsista.

- Usein yritysostoihin liittyy tällaista kilpailua. Sitä kautta hinta nousee, mikä voi sitten osoittautua vähän myöhemmin hieman ikävämmäksi puoleksi, Vuorenmaa kommentoi.

YLE Uutiset

.
.