Koe uusi yle.fi

Jungnerin lausunto valittiin kielihelmeksi

Vuoden kielihelmi -tunnustuksen on saanut Yleisradion toimitusjohtaja Mikael Jungner kotimaisten kielten puolestapuhumisen ansiosta.

kulttuuri

Jungner lausui kesäkuussa Helsingin Sanomille, että angloamerikkalaisen kulttuurin paineessa tarvitaan "yhdistäviä kansallisia tekijöitä - joku, joka tuottaa suomenkielistä sisältöä suomalaisille". Valinnan tehneen Helsingin yliopiston suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden laitoksen perusteluissa todetaan Jungnerin lausunnon takaavan, että Yleisradiossa vaalitaan jatkossakin kotimaista kulttuuria - niin suomen-, ruotsin- kuin saamenkielistäkin. - Tällaisen terveen itsetunnon ja omasta kulttuurista ylpeän ja vastuullisen asenteen toivoisi näkyvän suomalaisessa kielenkäytössä ja kulttuurissa nykyistä selvemmin, perusteluissa sanotaan. Vuoden kielisammakoksi valittiin puolestaan vastakkainen ilmiö, nimittäin vääränlainen kansainvälistyminen. Esimerkiksi tärkeät käyttöohjeet saattavat löytyä vain vieraalla kielellä, ja ammattinimikkeet ja työpaikkailmoitukset ovat usein englanniksi. Monella tieteenalalla ei enää edes julkaista suomeksi. YLE Uutiset